Kotipizza aloittaa pilotoimaan kotimaisten Arctic Rides Oy:n Skick -sähköpotkukelkkojen käyttöä pizzojen kotiinkuljetuksissa useammalla paikkakunnalla.
Palkitun metsäravintola Nielun ravintoloitsija yhdistää uudessa projektissaan taitonsa Michelin-tähtikokki Erno Kemin kanssa. Tänä kesänä vieraat viedään 7 ruokalajin fine dining -illalliselle merelle ja Suvisaariston ulkosaarelle. Saarelle matkataan purjehtien modernilla 54-jalkaisella purjejahdilla. Elämyksen kokonaiskesto n. 7,5 tuntia.
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Restelin Food&Events Tapahtumaravintoloille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle.
NoHo Partners Oyj:n kesäkuun 2022 liikevaihto oli noin 28 miljoonaa euroa kasvaen 48 prosenttia vuoden 2021 vertailujaksosta ja 13 prosenttia COVID-19-pandemiaa edeltävän vuoden 2019 vertailujaksosta.
Karaoke Bar Ihkuista ja British Pub Old Mateseista tunnettu ravintolayritys raivasi tiensä läpi ravintolarajoitusten ja vastasi henkilöstönsä elinkustannusten nousuun korottamalla työntekijäpalkkoja heinäkuun alusta huimat viisi prosenttia.
Hampurilaisiin erikoistuneen Burger Lovers Finland -yhteisön avoimessa yleisöäänestyksessä Suomen parhaasta hampurilaisravintolasta annettiin 31 800 ääntä. Voittajaksi nousi Salossa toimiva JJ’s BBQ, toiseksi sijoittui Naughty BRGR -ravintolat ja kolmanneksi oululainen Kauppuri 5.
Poikkeuksellinen kustannusten nouseminen heikentää merkittävästi suomalaisten opiskelijaravintoloiden mahdollisuuksia toimia kannattavasti ja tarjota suositusten mukaista ruokaa opiskelijoille. Opiskelija-aterioiden enimmäishinnan päättää opetus- ja kulttuuriministeriö ja opiskelijoille maksettavan ateriatuen määrän valtiovarainministeriö.
Artisti Uniikki on suunnittelut Taco Bellille oman nimikkoaterian, joka on myynnissä kesäkuun ajan Suomen Taco Bell -ravintoloissa. Samassa yhteydessä lanseerataan kesäinen Taco Bell x Uniikki -oheistuotemallisto.
Puuilon perustajan Markku Tuomaalan ja Scanburgerin perustajan Elias Sarajärven luoma Barot’s-ketju avasi uusia ravintoloita keskellä pahinta koronapandemiaa. Barot’sin toimitusjohtaja Toni Kivilahti laajentaa nyt franchising-ketjua ympäri maata ja kohti kansainvälisiä markkinoita.
Barot’s-ketjulla on Suomessa jo kuusi fast casual -kategoriaan lukeutuvaa ravintolaa. Niistä ensimmäinen avattiin Järvenpäähän vuonna 2018 ja viimeisin Raisioon tämän vuoden helmikuussa. Toimitusjohtaja Toni Kivilahti kertoo, että tavoitteena on perustaa Suomeen yhteensä 30 ravintolaa.
© 2024 travelnews.fi