Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu
maanantai, 25 syyskuu 2023 13:01

Tilastokortit esittelevät museoiden vuotta 2022

Kirjoittanut Museovirasto
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Tilastokorttien kuvituksesta vastasi Riku Ounaslehto ja taitosta Days Agency. Tilastokorttien kuvituksesta vastasi Riku Ounaslehto ja taitosta Days Agency. kuva: Museovirasto

Museovirasto on julkaissut vuoden 2022 Museotilaston tietoja esittelevät Tilastokortit. Tilastot kertovat laajasti museoiden monipuolisesta toiminnasta. Koronarajoitusten hellittäessä erityisesti museokäynnit ja yleisötapahtumat lisääntyivät reippaasti.

Vuonna 2022 Suomen 151 ammatillisesti hoidettua museota ylläpitivät 326 museokohdetta, joissa vierailtiin 6 856 674 kertaa. Luvuissa on hurja kasvu, sillä museokäyntejä tehtiin 2,5 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuotena. Koronarajoitukset vähensivät museoiden käyntimääriä vuosina 2020 ja 2021, jolloin museot olivat suljettuina pitkiäkin aikoja, tapahtumia järjestettiin vähemmän ja yleisömääriä rajoitettiin. Vuosi 2022 oli kuitenkin edelleen osittain poikkeuksellinen museoiden toiminnassa, sillä koronarajoituksia oli voimassa vielä alkuvuodesta.

Museot järjestivät paikan päällä jälleen runsaasti erilaisia yleisötapahtumia. Sen sijaan verkossa livestriimattuja tapahtumia järjestettiin huomattavasti vähemmän kuin koronavuosina 2020 ja 2021. Museokäyntien ja yleisötyön vilkastuminen näkyy myös museoiden omissa tuloissa, jotka kasvoivat ennätyslukemiin, lähes 54,9 miljoonaan euroon. Omista tuloista pääsymaksutuloja oli 29,4 miljoonaa euroa, mikä oli jopa enemmän kuin ennen koronaa (27,9 miljoona euroa vuonna 2019).

Museotilastoja kortteina ja tietokantana
Tilastokortit esittelevät kootusti vuoden 2022 Museotilaston lukuja. Tilastokortit on julkaistu suomeksi ja ruotsiksi. Lisäksi tilastoluvuista on koottu englanninkielinen tiivistelmä.

Vuoden 2022 Tilastokortit

  • Tilastokortti 1/2022: Suomen museot 2022
  • Tilastokortti 2/2022: Museokäynnit vuonna 2022
  • Tilastokortti 3/2022: Museoiden talous 2022
  • Tilastokortti 4/2022: Museoiden henkilökunta 2022
  • Tilastokortti 5/2022: Museoiden yleisöpalvelut 2022
  • Tilastokortti 6/2022: Museoiden kokoelmat 2022
  • Statistics card 7/2022: Finnish museums 2022: Facts and Figures
     

Kaikki tilastokortit on julkaistu Museotilastot.fi-verkkosivuilla. Vuoden 2022 Tilastokorttien lisäksi Museotilasto-verkkopalvelusta voi hakea tilastotietoa Suomen päätoimisesti ja ammatillisesti hoidettujen museoiden toiminnasta, taloudesta ja henkilöstöstä. Lisäksi verkkopalvelusta löytyvät tilastojulkaisut vuosilta 2007–2015, Tilastokortit vuosilta 2016–2022 sekä CC BY 4.0 -lisenssillä julkaistut taulukot vuosilta 2007–2022.

Museoviraston vuosittain kokoama Museotilasto perustuu museoiden tilastokyselyn kautta antamiin vastauksiin. Sen tavoitteena on antaa mahdollisimman luotettava yleiskuva maamme ammatillisesta museotoiminnasta. Vuoden 2022 tilastokysely lähetettiin 151 ammatillisesti hoidetulle museolle, joista lähes kaikki vastasivat tilastokyselyyn ainakin osittain.

 

Viimeksi muutettu maanantai, 25 syyskuu 2023 15:28
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Työvoima

Kokousalan uutisia

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia