STM:n kansliapäällikkö Kirsti Varhila totesi MTV:lle, että hallitus pohtii ravintoloiden sulkemista. Sulkemiselle ei ole oikeudellisia eikä asiallisia perusteita. MaRan jäsenravintolat ovat estäneet koronaviruksen leviämistä tehokkaalla omavalvonnalla. Tämä käy ilmi 18.11.2020 julkistetusta Hybridistrategian seuranta -tilannearvioraportista, jossa todetaan, että ravitsemisliikkeisiin on liitetty vain yksittäisiä tartuntoja. Raportissa todetaan myös, että ravitsemisliikkeissä on tapahtunut vain yksittäisiä joukkoaltistumisia. Jos yksittäinen ravintola ei noudata koroviruksen estämiseksi säädettyä lainsäädäntöä, aluehallintovirastojen tulee käyttää oikeuttaan sulkea ravintola enintään kuukaudeksi.
Ajantasaisen tiedon merkitys matkailualalla on korostunut vuoden 2020 aikana. Matkailun kysyntä on hajautunut Suomessa epätasaisesti liikematkustuksen ja kansainvälisten asiakkaiden puuttuessa. Pandemiatilanteen, alan rajoitusten ja asiakkaiden ostotottumuksien muutokset tuovat jatkuvia haasteita matkailualanyritysten asiakashallintaan ja ennakointikykyyn.
Elinkeinoelämän keskusliitto esittää ravintolaruoan ja 10 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien palvelujen arvonlisäverojen alentamista 5 prosenttiin vuodelle 2021. Arvonlisäverojen alentaminen piristää merkittävästi pahoissa vaikeuksissa olevien matkailu- ja ravintola-alan yritysten palvelujen kysyntää ensi vuonna. Se tukee merkittävällä tavalla kotimaista kysyntää, kotimaan matkailua ja matkailuvientiä. Se auttaa toimialan yrityksiä myös kutsumaan lomautettuina olevia työntekijöitä töihin ja välttämään irtisanomisia. Toivomme, että hallitus valmistelee tarvittavat lainsäädäntömuutokset pikaisesti.
Usealla Old Irish Pubissa Helsingissä 9.9., 11.9., 12.9. ja 15.9. aikaa viettäneillä henkilöillä on myöhemmin todettu koronavirustartunta. Tartunnan saaneiden lähikontaktissa altistuneet henkilöt on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.
Hampton Bay on perheyritys Happy Hour Restaurantsin omistama helsinkiläinen rantaravintola. Ravintoloitsijat Tarja Palomäki ja Tuula Railonkoski kertoivat meille, miten pitkäaikainen unelma omasta rantaravintolasta kävi toteen.
Matkailu- ja ravintola-alan yrityksillä ovat kassat tyhjinä koronakriisin akuutin vaiheen päättyessä. Palvelujen kysynnän määrä on arvoitus, vaikka ravintoloiden aukiolokielto kumotaan ja matkustus- ja kokoontumisrajoitusten purku vähitellen aloitetaan. Erityisen vaikeaa on hotelleilla ja kylpylöillä, koska niiden tuloista valtaosa kertyy ulkomaalaisten ja liikematkustajien yöpymisistä. Tämä koskee myös kokous- ja kongressitoimialaa. Heikko majoitus- ja kokouspalvelujen kysyntä jatkuu ainakin syksyyn 2021. Kotimaan matkailu- ja ravintolapalvelujen kysyntää tulisi tukea alentamalla arvonlisäveroja määräajaksi.
Savoyn ja Palacen toiminnasta vastaava Financier Group ottaa hoitaakseen Havis Amandaa vastapäätä sijaitsevan, Apteekin Kulmana tunnetun perinteikkään ravintolatilan Pohjoisesplanadin ja Unioninkadun risteyksessä. Uuden ravintolan nimi on Espa, ja se aukeaa lokakuun alussa.
Oleskelu- ja jalankulkuaukioksi uudistuvalla Erottajan aukiolla on avattu uusi terassiravintola Kiska. Yhdellä kaupungin keskeisimmistä paikoista sijaitseva terassitulokas on suunnattu kaikille kaupunkilaisille ja turisteille, jotka haluavat ottaa kaiken irti terassikesästä.
Burger Lovers -festivaali kokoaa 14.-16. kesäkuuta Helsinkiin Suomen parhaita ja arvostetuimpia hampurilaisravintoloita ja burgereihin erikoistuneita keittiömestareita. Yleisölle avoimen koko perheen ruokatapahtuman kipinä syttyi intohimoisten burgerinystävien halusta vahvistaa Suomen hampurilaiskulttuuria ja antaa kaikille mahdollisuus tutustua hampurilaisten monipuolisuuteen ruokavaliosta riippumatta.
© 2024 travelnews.fi