Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu
perjantai, 10 marraskuu 2023 08:01

Kansainväliset Erämessut tarjoilevat ensi kesäkuussa upean sisältökokonaisuuden

Kirjoittanut Kansainväliset Erämessut 
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Kansainväliset Erämessut järjestetään Riihimäen Urheilupuistossa 7.–9.6.2024. Tapahtuma tiivistyy kolmipäiväiseksi näytteilleasettajien toiveesta. Erämessujen sisältö uudistuu seuraavien sisältökokonaisuuksien myötä:

MaanpuolustusAreena, Eräkirjamessut ja Erämessut goes Range – Benelli Show. Lisäksi Erämessujen ohjelmalavoihin tulee muutoksia: Mikko ”Peltsi” Peltola ja Joppe Ranta vetävät yhdessä Nuotiopiiriä ja Kalastajan Kanava ottaa vastuun kalastusaltaan ohjelmasta.

 ”Ensi kesäkuun Erämessuista tulee huippu upeat”, intoilee messujohtaja Ninni Manninen. ”Olemme jo nyt saaneet koottua upean sisältökokonaisuuden. Koronakurjimuksen jälkeen on mahtava esitellä tällainen kattaus yleisölle”, Manninen jatkaa. Viime kerralla Erämessut järjestettiin kesäkuussa 2022, jolloin koronasulusta oli kolme kuukautta ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan oli alkanut paria kuukautta aiemmin. ”Nyt tuntuu siltä, että saamme aloittaa puhtaalta pöydältä ja rakentaa juuri oikean messukokonaisuuden”, Manninen kertoo.

MaanpuolustusAreena järjestetään Erämessujen ensimmäisenä päivänä perjantaina 7.6.2024 kello 13–16. Siellä keskustellaan maanpuolustuksen ajankohtaisista aiheista ja niistä kuullaan myös Key Note -puheenvuoroja. Sisältönä on maanpuolustuksen innovaatiot, Nato sekä kyberturvallisuus. MaanpuolustusAreena liittyy Riihimäen kaupungin ja Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n Define-hankkeisiin.

Toinen isompi uusi sisältökokonaisuus on Eräkirjamessut. Eräkirjamessut on ideoinut kirjailija, toimittaja, sisältöstrategi Monni Himari, joka on myös intohimoinen kalastaja. Eräkirjamessuille tulee workshoppeja, kirjailijahaastatteluita, paneeleita sekä tietenkin erä- ja luontokirjoja myyviä yrityksiä. Monni Himari on suunnitellut Eräkirjamessuja jo pitkään.

”Ystäväni Joppe Ranta on ollut Erämessuilla juontajana ja hän ehdotti, että mitä jos nämä kaksi asiaa yhdistettäisiin. Pidin heti ideasta, näin mahdollisimman moni pääsee käymään tässä uudessa tapahtumassa”, iloitsee Himari.

Teuvo Louhisola Oy, Lopen ampumarata ja Kansainväliset Erämessut järjestävät yhteistyössä Lopen ampumaradalla tapahtuman Erämessujen aikana. Erämessut goes Range – Benelli Show -tapahtuman tähtenä on extreme ampuja, italialainen Davide De Carolis. Lisäksi tapahtumassa voi kokeilla valvotusti eri maahantuojien ja valmistajien aseita.

”Tämä on suuren shown paluu Suomeen. Olemme iloisia ja innoissamme voidessamme tarjota tämän Shown suomalaisille. Davide De Carolis esiintyy ensi kerran Suomessa Erämessuilla”, kertoo Teuvo Louhisola Oy:n toimitusjohtaja Nina Holmberg.

Nuotiopiiri on Erämessujen uusi ohjelmalava, jossa tapahtuman kaikki teemat – metsästys, kalastus, retkeily ja luonto – tulevat näyttävästi esille. Erämessujen kaksi pitkäaikaista juontajaa, Mikko ”Peltsi” Peltola ja Joppe Ranta, kokoavat Nuotiopiirin ohjelman ja vastaavat sen toteutuksesta. Kalastusalueen nimeksi tulee Kalastajan Kanavan allas ja sitä tulee vetämään nimensä mukaisesti Kalastajan Kanava. Kalastusohjelma siirtyy Riihimäen uimalan remontin vuoksi Erähallin sisäpihalle.

Viimeksi muutettu perjantai, 10 marraskuu 2023 08:04

Liittyvät artikkelit

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Työvoima

Kokousalan uutisia

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia