Toimitusjohtajan Aku Vikströmin katsaus:
Vuoden 2022 toinen neljännes oli ensimmäinen yhtiön markkina-alueilla liiketoimintarajoituksista vapaa ajanjakso sitten vuoden 2019. Viimeisen kahden vuoden aikana tehdyt toimenpiteet ravintolaportfolion kehittämiseksi ja kulurakenteen parantamiseksi näkyvät nyt täysimääräisesti kysynnän ja volyymin kasvaessa. Kaikki keskeiset tunnusluvut ovat koronakriisiä korkeammalla tasolla. Vuosineljänneksen suhteellinen kannattavuus oli korkea 17,9 %. Tämä luku sisältää katsauskaudelle kirjatun Suomen valtion maksaman korvauksen tammi–helmikuuta koskeneista liiketoimintarajoituksista, yhteensä 4,3 miljoonaa euroa.
Matkailuyritysten liiketoiminta on erilaisten sääolosuhteiden armoilla. Ympäröivä maailma on jatkuvassa muutoksessa. Välillä aurinko paistaa, toisinaan sataa vettä, joskus myös räntää tai iskee päälle kunnon hirmumyrsky tai lumivyöry. Avuksi yritykselle tulevat nyt matkailun supervoimat: Tieto, Tarina, Toiminta ja Tulos.
Kesän rauhoittuneen tartuntatilanteen ja kotimaanmatkailun piristyminen erityisesti kaupunkikohteiden ulkopuolella ei riitä alan pelastamiseen.
Norwegian julkisti tänään tuloksen ensimmäiseltä vuosineljännekseltä, jolle ominaista olivat alhaisemmat kustannukset, kasvaneet tulot ja merkittävästi parempi täsmällisyys. Nettotappio oli 1 489 miljoonaa Norjan kruunua. Yhtiön yksikkökustannukset ilman polttoainetta laskivat kahdeksan prosenttia verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna. Liikevaihto oli kahdeksan miljardia Norjan kruunua, kasvua 14 prosenttia.
RESTAMAX OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.-30.6.2018
Liikevaihto kasvoi 62 prosenttia ja kannattavuus parani tammi-kesäkuussa 2018
© 2024 travelnews.fi