Ensi vuoden alussa tehostuvassa valvonnassa tarkastetaan satoja ruokaravintoloita. Asiakkaan kannattaa ravintolassa välttää käteisellä maksamista ja varmistaa, että kuitissa on tiedot ostetuista tuotteista.
Kansainvälisiä kongresseja ja konferensseja järjestetään taas livenä. Siitä kertoo Finlandia-talon viereen nousseen Helsingin uuden maamerkin, Pikku-Finlandian, nopeasti täyttyvä varauskalenteri.
Ravintoloille maksettiin hyvitystä niiden sulkemisesta koronakriisin aikana. Lain mukaisia hyvityksiä maksava KEHA-keskus leikkasi korvauksia lakiin perustumattomasti, minkä vuoksi useat sadat ravintolat eivät saaneet niille lain mukaan kuuluvia hyvityksiä. KEHA-keskus on kieltäytynyt maksamasta hyvitystä ravintolalle, jolle hallinto-oikeus on lainvoimaisella päätöksellä velvoittanut maksamaan lain mukaisen hyvityksen.
Korkeasuhdanne on Suomessa ohi ja kasvu hidastuu tilapäisesti kansainvälisen talouden heikkenemisen takia. Edellytykset talouden kasvun nopeutumiselle ovat kuitenkin olemassa. Ostovoima kasvaa, ja kotitalouksilla on varaa kuluttaa enemmän.
Suuret yritykset maksavat laskunsa pienille yrityksille entistä hitaammin. Ongelma näyttää laajenevan entistä pienempiin yrityksiin. Myös se yleistyy, että pitkästä maksuajasta ei sovita, vaikka laki niin määrää. Tiedot käyvät ilmi Yrittäjägallupista.
© 2024 travelnews.fi