Turku ja Turun alue tavoittelevat voimakasta matkailijoiden määrän kasvattamista. Työ tehdään vuoden 2023 alussa aloittaneessa uudessa Turun, Paraisten ja Naantalin yhteisessä matkailuyhtiö Visit Turku Archipelagossa. Työn kruununjalokivinä ovat Suomen kiinnostavimmat matkailukaupungit maailman kauneimman saariston syleilyssä.
Suvisaariston kauneimmat maisemat, laadukas lähiraaka-aineista valmistettu ruoka ja tyylikkäät puitteet. Purjehduspaviljonki Paven avaa ovensa kesäkuussa 2022 merellisiä elämyksiä tuottavan Hiiohoin huipputiimin käsissä. Tavoitteena on tarjota asiakkaille mahtavia makuja ja elämyksellinen tapahtumatila luonnon keskellä saaristossa, mutta silti pääkaupunkiseudulla.
Perinteinen Saaristomeripalkinto on tänä vuonna myönnetty Saariston rengastielle ja sen markkinoinnissa ansioituneen työn tehneille rengastien kuntien; Paraisten, Naantalin, Turun, Kustavin, Maskun, Taivassalon ja Kaarinan matkailumarkkinoinnista vastaaville tahoille. Palkinnon saaja julkistettiin perjantaina Naantalin Venemessujen avajaisten yhteydessä
Maailman kauneimman saariston syleilystä Rymättylästä löytyy makailuyrittäjä, Pentti-Oskari Kankaan unelmasta kasvanut vanhan kalastajakylän päivitetty versio Herrankukkaro.
Saariston kysyntä on kasvanut parin viime vuoden aikana huomattavasti. Vaikka ulkomaiset matkailijat ovat pysyneet poissa, ovat suomalaiset nauttineet saariston vivahteikkaasta merellisestä luonnosta. Kaupungit matkailukohteena 2021 tutkimus kertoo, että vesistöjen läheisyys (meri, järvi, joki) houkuttelee suomalaisissa kaupungeissa eniten.
© 2024 travelnews.fi