Matkailuala vaatii seuraavalta hallitukselta alan toipumista ja kasvua tukevia toimia. Matkailuala on merkittävä työllistäjä ja matkailuvienti palveluviennin kolmanneksi suurin toimiala. Alalla on erinomaiset mahdollisuudet palata koronapandemiaa edeltävälle kasvu-uralle, mutta se edellyttää hallitukselta kehitystä tukevia päätöksiä.
Tiedolla johtaminen on kilpailukyvyn avain matkailualalla jo ennen koronakurimuksen loppua. Aihe on kuitenkin monisyinen ja sen kokonaisvaltainen ymmärrys on tärkeää. Itä-Suomen yliopiston Matkailun opetus- ja tutkimuskeskus järjestää tiedolla johtamisen webinaarin 20.5.2021. Aihe on selkeästi herättänyt toimijat yli toimialarajojen, sillä ilmoittautuneita on jo 300.
© 2024 travelnews.fi