Lahden seutu – Lahti Region Oy koordinoi viiden maakunnan matkailun ylimaakunnallista Lakeland Finland -kehittämishanketta. Hanke sai työ- ja elinkeinoministeriöltä 430 000 euron rahoituksen.
Lahden seutu - Lahti Region Oy ja paikalliset matkailuyritykset ovat tehneet hartiavoimin töitä alueen kansainvälisen tunnettuuden ja näkyvyyden vahvistamiseksi sekä matkailutoimijoiden palveluiden myynnin edistämiseksi. Koronaa ennen syntyneitä henkilökohtaisia suhteita on ylläpidetty pandemian aikana digitaalisesti ja virtuaalisesti. Vuoden 2018 maaliskuussa käynnistyneen Western Lakeland Päijät-Häme -hankkeen aikana uusia matkailutuotteita on ollut luomassa parikymmentä päijäthämäläistä yritystä. Tuotteet on onnistuttu saamaan kansainvälisten matkanjärjestäjien myyntikanaviin.
© 2024 travelnews.fi