VTM Mikko Piispan 4.6.2022 Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassa Liikkuvia utopioita, hidastamisen politiikkaa tutkitaan nuorten liikkuvuutta ja liikkuvia käytänteitä niiden asettuessa ristiriitaan ilmastokriisin ja sen aiheuttaman huolen kanssa. Piispan tutkimusanalyysin kohteina ovat liikkuvaa elämäntapaa harjoittavat surf-matkaajat sekä nuoret ilmastoaktivistit. Molemmille ryhmille liikkuvuus ja matkailu ovat tärkeitä sekä niiden tuottaman nautinnon että henkilökohtaiseen kasvuun liittyvien hyötyjen vuoksi. Ristiriita ilmaston ja matkailukäytänteiden välillä kuitenkin tiedostetaan, ja yksilötasolla sitä ratkotaan erilaisin ekologisen sovittelun keinoin.
Tiedolla johtaminen on kilpailukyvyn avain matkailualalla jo ennen koronakurimuksen loppua. Aihe on kuitenkin monisyinen ja sen kokonaisvaltainen ymmärrys on tärkeää. Itä-Suomen yliopiston Matkailun opetus- ja tutkimuskeskus järjestää tiedolla johtamisen webinaarin 20.5.2021. Aihe on selkeästi herättänyt toimijat yli toimialarajojen, sillä ilmoittautuneita on jo 300.
Scandic Hotels Oy:n toimitusjohtaja Aki Käyhkö on valittu Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi 1.1.2021 alkaen. Käyhkö on aikaisemmin toiminut hallituksen varapuheenjohtajana. MaRan varapuheenjohtajiksi valittiin Mäntän Klubi Oy:n yrittäjä Iris Mäkinen ja Mika Tuhkanen Panimoravintola Beer Hunter’s Oy:stä. MaRan liittokokous nimitti vuoden 2021 hallituksen 5.11. Helsingissä.
© 2024 travelnews.fi