Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu
lauantai, 06 helmikuu 2021 08:37

Valtion alueille hankittiin yli 200 000 erälupaa

Kirjoittanut Metsähallitus
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
 Metsähallitus myi  85 000 kappaletta, missä lisäystä oli 16 prosenttia. Metsähallitus myi 85 000 kappaletta, missä lisäystä oli 16 prosenttia. Kuva: Shoja Lak

Suomalaiset innostuivat vuonna 2020 kalastamaan ja metsästämään valtion alueilla lähes ennätyksellisen paljon. Eränkävijöiden matkustelu kotimaassa toi työtä arviolta 288 henkilötyövuoden edestä. 

Metsähallitus myi kalastuslupia 117 000 kappaletta eli viidenneksen edellisvuotta enemmän. Metsästyslupia ostettiin 85 000 kappaletta, missä lisäystä oli 16 prosenttia. Poikkeusolojen vaikutus eräinnostukseen alkoi näkyä heti huhtikuussa: metsästyksen kausilupia haettiin Metsähallitukselta enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Palautteen perusteella metsästäjät ja kalastajat olivat melko tyytyväisiä valtion alueiden eräkohteisiin, luvan saantiin ja palveluun. Metsästäjät antoivat arvosanaksi 3,78 ja kalastajat 3,74, kun asteikko oli yhdestä viiteen.

Kaikki kalastus tai metsästys eivät näy Metsähallituksen tilastoissa, sillä esimerkiksi pilkkiminen on suuressa osassa vesialueita maksutonta. Lisäksi pohjoissuomalaiset voivat metsästää maksutta kotikunnassaan valtion alueilla. 

Vaikutus 54,4 miljoonaa euroa

Kalastajien ja metsästäjien rahankäytön vaikutus eri alueiden talouksiin oli viime vuonna yhteensä 54,4 miljoonaa euroa, mikä merkitsee työtä 288 henkilötyövuoden edestä. Eränkäynti toi eniten työtä Lappiin (165 htv), Kainuuseen (60 htv), Pohjois-Pohjanmaalle (24 htv) ja Pohjois-Karjalaan (20 htv). 

Metsähallituksen selvityksen mukaan eränkävijät tuovat työtä erityisesti majoitusyrityksiin, vähittäiskauppaan ja ravintoloihin.

”Meidän tehtävämme on järjestää eränkäynti kestävästi siten, että hyöty siitä tulee alueiden yrityksiin. Tässä on onnistuttu”, erätalousjohtaja Jukka Bisi sanoo. ”Eränkäynnissä kasvu ei silti ole tärkein tavoite, vaan kalastuksen ja metsästyksen kestävyys ja turvallisuus.” 

Esimerkiksi metsästyskohteille asetetaan aina lupakiintiö tuoreiden riistalaskentojen perusteella. Suosituimmilla alueilla luvat loppuvat herkästi. Viime vuonna metsästäjät löysivät kuitenkin uusia alueita, joille lupamyynti on aiemmin ollut vähäistä.

Metsähallituksella on 124 pienriista-aluetta metsästäjille ja 54 vapalupa-aluetta kalastajille. Lisäksi myydään lupia muun muassa suurriistan pyyntiin ja pyydyskalastukseen. Kaupalliset kalastajat voivat hakea lupia elinkeinonsa harjoittamiseen.

Viimeksi muutettu lauantai, 06 helmikuu 2021 09:09
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Hotelliuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Liikenneuutisia

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia