Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu
sunnuntai, 13 kesäkuu 2021 21:32

Valtiokonttori kannustaa pienyrityksiä hakemaan sulkemiskorvausta

Kirjoittanut Valtiokonttori
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Pienet alle 50 työntekijän yritykset ovat löytäneet sulkemiskorvauksen varsin hyvin. Korvauksen haku Valtiokonttorista on ollut nyt auki kuukauden.

”Toivomme, että kesän kiireistä huolimatta yritykset ehtisivät lähettämään hakemuksia jatkossakin. Hakemusten käsittelyajat vaihtelevat tapauskohtaisesti, mutta korvauksen myöntöprosentti on erittäin korkea. Yli 90 prosenttia päätöksen saaneista yrityksistä on saanut sulkemiskorvausta,” kertoo palvelujohtaja Mari Selviranta Valtiokonttorista. 

Sulkemiskorvaus koskee yleisesti asiakkaille avoimia ravintola- ja anniskelutiloja, ei kuitenkaan henkilöstö- tai tilausravintoloita. Lisäksi kuntosalit ja muut liikuntapaikat, jotka joutuivat olemaan suljettuina aluehallintoviraston määräyksestä, voivat myös olla oikeutettuja sulkemiskorvaukseen. Korvausta voi hakea sulkemisajalta, vaikka yritys olisi ennen sitä ollut auki rajoitetusti. 

Sulkemiskorvauksen hakuaika päättyy tämänhetkisen tiedon mukaan elokuun lopussa. 

Sulkemiskorvausta on maksettu jo yli 41 miljoonaa euroa 

Ensimmäisen hakukuukauden aikana sulkemiskorvausta haki yhteensä 4352 yritystä. Kaiken kaikkiaan korvausta on maksettu yhteensä jo 41,6 miljoonaa euroa. Eniten korvausta on haettu ravitsemistoiminnan ja urheilutoiminnan sekä huvi- ja virkistyspalvelujen toimialoilta. Tämä näkyy myös päätöksissä, sillä tukea on tähän mennessä maksettu eniten ravitsemistoiminnan alalle. Alueellisesti korvausta on maksettu eniten Uudellemaalle. 

Tarkempia sulkemiskorvauksen tilastotietoja löytyy Valtiokonttorin verkkosivuilta osoitteesta valtiokonttori.fi/sulkemiskorvaustilastot. 

Sulkemiskorvausta myös keskisuurille ja suurille yrityksille 

Keskisuurille ja suurille yrityksille suunnattu sulkemiskorvaus on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.7. ja haku Valtiokonttorissa avautuu heinäkuun puolivälissä. Lakiehdotuksen mukaan keskisuurten ja suurten yritysten sulkemiskorvaus koskee yrityksiä ja konserneja, joissa on vähintään 50 työntekijää ja jotka on määrätty suljettavaksi lain tai viranomaisen päätöksellä. 

Korvaukseen oikeutettuja yrityksiä ovat ravintolat ja muut ravitsemisyritykset, jotka suljettiin keväällä tilapäisesti asiakkailta majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetulla lailla, tai aluehallintoviraston tartuntatautilain nojalla sulkemat liikunta- ja urheilutilat ja kuntosalit, yleiset saunat, uimahallit ja kylpylät sekä sisäleikkipuistot.

Viimeksi muutettu sunnuntai, 13 kesäkuu 2021 21:33
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Hotelliuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Liikenneuutisia

  • Taksialalla on nyt töitä tarjolla: ”Alalle pääsy on kevyt mutta tuettu”
    Isoimmissa kaupungeissa sekä pääkaupunkiseudulla tarvitaan lisää työvoimaa taksialalle. Koronan myötä ylikapasiteetti on purkautunut, ja arjen muututtua kohti normaalia ala kärsii jo työvoimapulasta. Esimerkiksi taksiyhtiö Menevä on aloittanut uusien kuskien rekrytoimisen. Taksilain uudistuttua 2018 alalle tuli paljon uusia autoilijoita, ja kaupungeissa oli kysyntään nähden runsaasti tarjontaa. Osa uusista tulokkaista poistui kuitenkin…
    Matkustajaliikenne
  • VR panostaa Lapin yöjunaliikenteeseen – lisää 22 vuoroa loppukesään ja syksyyn
    VR panostaa Lapin yöjunaliikenteeseen – lisää 22 vuoroa loppukesään ja syksyyn Junamatkustamisessa on havaittavissa piristymistä ja käynnissä on yksi kotimaanmatkailun vilkkaimmista kausista. VR on palauttanut kevään ja alkukesän aikana yli sata alkuvuonna vähennettyä päiväjunavuoroa liikenteeseen jokaiselle kesäviikolle. Nyt VR tuo yöjunaliikenteeseen kokonaan uusia vuoroja. Yhteensä 22 yöjunavuoroa lisätään yhteysväleille Helsinki–Rovaniemi ja Helsinki–Kolari loppukesän ja syksyn viikonloppuihin.
    Matkustajaliikenne
  • Matka-Kosonen luottaa Valeo UV Purifier -ilmanpuhdistimeen
    Matka-Kosonen luottaa Valeo UV Purifier -ilmanpuhdistimeen Korona-aika on koetellut rankalla kädellä linja-autoyrittäjiä – matkustajamäärät ovat laskeneet ja tartuntaketjuja on päässyt muodostumaan tiukoista rajoituksista ja korkeasta hygieniatasosta huolimatta. Perinteinen linja-autoyhtiö Matka-Kosonen joutui hankalaan tilanteeseen alkuvuonna 2021, kun aivasteleva matkustaja laittoi liikkeelle tartuntaketjun, joka asetti myös ison osan henkilökunnasta karanteeniin.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia