Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu

Suomen Inflaatio elokuussa 2023

 

5,6% (-0,9)

Lasku heinäkuusta enimmäkseen sähkön hintaindeksin korjauksesta. 
Euroalueen inflaatio elokuussa 5,3%.

 Kuluttajien luottamusindikaattorin elokuussa 2023

-8,0 (-0,8)

(vuosimuutos ja edellisestä kuukaudesta)

Space
Space
Space
tiistai, 09 elokuu 2022 12:21

Matkailukesä jatkuu vilkkaana

Kirjoittanut Visit Turku
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Turun Kohteet ja aktiviteetit voi halutessaan suunnitella maltillisen budjetin mukaan. Turun Kohteet ja aktiviteetit voi halutessaan suunnitella maltillisen budjetin mukaan. kuva Visit Turku

– Alkukesän majoitustilastot osoittavat, että Turulla on vetovoimaa tapahtumakaupunkina ja matkakohteena, sillä kesäkuussa majoituksissa oli enemmän yöpyjiä kuin vastaavaan aikaan viime vuonna – jopa enemmän kuin ennen pandemiaa, Hirvenoja kertoo.


Visitory Oy:n kokoamien tilastojen mukaan Turun maksullisissa majoituksissa kirjattiin kesäkuussa yhteensä 104 000 rekisteröityä yöpymistä (+24,5 %), joista kotimaisia oli 90 300 ja ulkomaisia 13 900.

Turun alueen hotellikapasiteetti on kasvanut viime vuosina ja nostanut kaupungin majoitusten laatua, mikä näkyy myös Benchmarking Alliancen majoitustrendien seurannassa. Huoneiden liikevaihto kasvoi kesä-heinäkuussa 30 prosenttia kesään 2021 verrattuna ja 33 prosenttia kesä-heinäkuuhun 2019 verrattuna.

Elo-syyskuu on mainiota matkailuaikaa, sillä Turussa tapahtumakesä jatkuu vireänä, ja kaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa.

– Turku tarjoaa upeita tapahtumia sekä ruoka- ja kulttuurielämyksiä ympäri vuoden. Loppukesästä pimenevät illat tuovat ainutlaatuisen tunnelman kaupunkia halkovan Aurajoen rantaan, toteaa Visit Turun myynti- ja markkinointijohtaja Satu Hirvenoja.

Turun jokiranta ja Vähätori ravintoloineen ovat niin paikallisten kuin matkailijoiden suosiossa. Herkullisen ravintolakulttuurin lisäksi Turun valtteja on laadukas hotellitarjonta.

 

Hirvenoja muistuttaa, että spontaanit päiväretket ja pitkät viikonloput tarjoavat elämyksiä myös kesän taittuessa syksyksi. Vaikka pitkä kesäloma olisi jo tältä vuodelta ohi, muutaman päivän minilomat keventävät mukavasti paluuta arkeen.

– Matkailu ja lähilomailu kotimaassa on helppoa, stressitöntä – ja sanoisin, että myös edullista. Kohteet ja aktiviteetit voi halutessaan suunnitella maltillisen budjetin mukaan. Turussa on esimerkiksi paljon viehättäviä puistoalueita, joihin voi mennä eväskorin kanssa piknikille ja aistimaan paikallista tunnelmaa, Hirvenoja vinkkaa.

Viimeksi muutettu tiistai, 09 elokuu 2022 12:30
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Työvoima

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia