Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu
torstai, 15 elokuu 2019 05:04

Lemmikit mukana lomalla – kasvava trendi näkyy myös Ruissalon Kylpylässä

Kirjoittanut Ruissalon Kylpylä
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Ruissalon Kylpylään lemmikit ovat varsin tervetulleita. Ruissalon Kylpylään lemmikit ovat varsin tervetulleita. Kuva: Ruissalon Kylpylä

Lemmikit lähtevät mukaan lomalle yhä useammin, eikä trendi ole jäänyt huomaamatta Turussa Ruissalon Kylpylässäkään. Heinäkuisen kyselyn mukaan jopa 59% asiakkaista kertoi lemmikkiystävällisyyden vaikuttavan kohteen valintaan paljon. Ruissalossa lemmikkiasiakkaisiin on kiinnitetty huomiota monin tavoin, ja luonnon keskellä sijaitseva kohde on etenkin koiranomistajien suosiossa.

Ruissalon Kylpylään lemmikit ovat varsin tervetulleita.

Lemmikit mukaan lomalle yhä useammin Suomalaiset ovat lemmikkikansaa – Tilastokeskuksen mukaan noin 35 prosentilla kotitalouksista on joku lemmikkieläin ja määrä on kasvussa. Pelkästään koiria on Suomessa jo noin 700 000 ja kissoja arviolta jopa 1,3 miljoonaa. Ei olekaan yllättävää, että myös lemmikkien kanssa matkustaminen on yhä kasvava trendi. Mm. TripAdvisor-matkailusivuston tekemässä kansainvälisessä tutkimuksessa 53% vastaajista kertoi matkustavansa lemmikin kanssa, ja mikä merkittävintä, 52% kertoi lomailevansa vain lemmikkiystävällisessä kohteessa.

Myös Ruissalon Kylpylässä tämä ilmiö tunnistetaan. ”Lemmikit ovat meillä tuttu, ja mieluisa näky”, hymyilee kylpylän vastaanottopäällikkö Sini Koponen. Kylpylän heinäkuussa 2019 tekemä asiakaskysely noudattaa kansainvälistä trendiä: vastaajista 59% kertoi lemmikkiystävällisyyden vaikuttavan lomakohteen valintaan paljon ja 32% jonkin verran. ”Matkakohteille lemmikkien huomioiminen ei ole mikään ihan vähäpätöinen juttu”, Sini summaa.

Ulkoilumaastoja ja lemmikkiystävällisyyttä arvostetaan

Hyvät ulkoilumaastot olivat vastaajille ylivoimaisesti tärkein tekijä lomakohdetta valittaessa. ”Monille Ruissalo on oiva valinta juuri tästä syystä”, Sini kertoo, ja lisää, että Ruissalon Kylpylä on tunnettu sijainnistaan luonnon ja lenkkipolkujen keskellä. Muutama vuosi sitten Kylpylä myös rakennutti yhteistyössä Turun kaupungin kanssa Ruissalon saareen, kylpylän läheisyyteen koirapuisto Vikkelän. ”Koirapuisto on todella kiva lisä, sillä olemme luonnonsuojelualueella, missä koiria ei voi päästää vapaana juoksemaan”, Sini mainitsee. Ruissalosta löytyy myös yksi kaupungin virallisista koirauimarannoista.

Kyselyssä heti kakkostoiveeksi nousi mahdollisuus ottaa lemmikki mukaan esimerkiksi kahvilaan tai terassille. ”Ruissalossa tilanne on tämän suhteen hyvä”, Sini kertoo. ”Meillä lemmikit ovat tervetulleita terassille ja kahvilaan, ja saarella on myös esimerkiksi kahvilat Honkapirtti ja Vanha Tammi, joihin voi mennä karvaisenkin kaverin kanssa lounaalle ja kahville”.

Myös huonetta aulakerroksessa sekä lemmikin tervetuliaispakettia huoneessa arvostettiin. Lisäpalveluiden suhteen vastaajat eivät olleet kovin vaativia – esimerkiksi apua ulkoiluttamisessa tai mahdollisuutta ostaa lemmikille ruokaa hotellilta ei koettu kovin tarpeelliseksi. Tämän Sini ymmärtää hyvin: ”Vastaukset osoittavat, että lomalle tullaan viihtymään lemmikin kanssa. Hoitoa ei haluta ulkoistaa, sillä onhan lemmikki yksi perheenjäsenistä, myös matkalla.”

Kyselyssä oli mahdollisuus kertoa myös terveisiä tai muita toiveita kylpylälle. Näissä avoimissa vastauksissa korostui kohteen yleisen lemmikkiystävällisen tunnelman tärkeys, mistä kylpylä saikin kiitosta. ”Lemmikkien huomiointi taitaa tulla meiltä aika luonnostaan”, Sini pohtii, ”vastaanoton työntekijöistä nimittäin kaikilla paitsi yhdellä on lemmikki, ja se yksikin potee kovaa koirakuumetta”, hän nauraa.

 
Vinkit rentoon hotellilomaan lemmikin kanssa

Lemmikin kanssa matkustaessa kannattaa muistaa, että eläimellekin matka voi olla rasittava ja uusi ympäristö jännittävä. Sekin tarvitsee siis lepoa ja rauhaa. Huomioi ainakin nämä asiat:

• Varaa matkaan riittävästi aikaa ja jalottelutaukoja.
• Oma lelu tai peitto tuo turvaa vieraassa ympäristössä. Vesikuppi löytyy lemmikkihuoneesta valmiina, samoin pyyhe ja tervetuliaispaketti, joka sisältää herkkuja ja kakkapusseja. 
• Tutustu hotelliin ja sen ympäristöön lemmikkisi kanssa. Lemmikkihuoneessa on esite lähistön palveluista ja lemmikkiystävällisistä kohteista – mm. kahvilat Honkapirtti ja Vanha Tammi Ruissalossa toivottaa lemmikit tervetulleiksi. 
• Ethän jätä lemmikkiä yksin huoneeseen pitkiksi ajoiksi. Käytä "lemmikki huoneessa" -kylttiä huoneesi ulkopuolella, jotta henkilökunta osaa varoa erityisesti vikkeliä karkulaisia.

Viimeksi muutettu torstai, 15 elokuu 2019 10:26
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Työvoima

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia