60% kotitalouksista on säästänyt ravintolamenoista viimeisen puolen vuoden aikana. Kuva. Kuluttajaliitto ry

Kuluttajaliiton kyselyn vastaajat ilmoittivat säästäneensä etenkin ruokaan liittyvistä menoista viimeisen puolen vuoden aikana. Reilusti yli puolet vastaajista kertoi karsineensa ravintolakäyntejä ja ruokaostoksia hillitäkseen kotitalouden menoja.

Noin puolet on tinkinyt myös lomamatkoista ja vapaa-ajan menoista. Kuluttajaliiton kyselyyn vastasi 1149 kuluttajaa.

”Ruokamenot on selkeästi ryhmä, josta kuluttajat nyt hakevat säästöjä omaan talouteensa”, kertoo Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.

Yli puolet vastaajista ilmoitti säästäneensä ravintolakäynneistä (60 %) ja elintarvikeostoksista (56 %) viimeisen puolen vuoden aikana.

Hieman yli puolet vastaajista oli nipistänyt lomamatkoista ja muista maksullisista vapaa-ajan menoista (51 %). Vajaa puolet (44 %) on lykännyt kodin kestotavaroiden, kuten uuden pesukoneen tai puhelimen hankintaa. Laskujen maksua on joutunut lykkäämään reilu viidennes (22 %) vastaajista ja 12 % on hakenut muutoksia lainanjärjestelyihin.

”Kuluttajien säästöpaineet näyttävät kuitenkin hieman helpottaneen vuoden takaisesta”, kuvailee Beurling-Pomoell. ”Kun vertaa tuloksia viime vuosiin voi havaita, että säästämishalut kaikissa muissa ryhmissä paitsi vapaa-ajan menoissa ovat laskeneet hieman. Tahti on kuitenkin vielä hyvin maltillista.”

14 % vastaajista ei ilmoittamansa mukaan säästänyt mistään viimeisen puolen vuoden aikana.

Beurling-Pomoell haluaa vielä nostaa esiin seuraavan seikan tuloksista. Lääkeostoksista ilmoittaa säästäneensä 17 % vastaajista. Vielä vuonna 2022 määrä oli 13 %.

”On huolestuttavaa, että näin moni kertoo taloudellisten syiden estävän tarvittavien lääkkeiden hankinnan ainakin osittain.”

Samaan kyselyyn vastanneista jopa 41 % arvioi terveydenhoitomenojen nousun vaikuttaneen kotitalouden taloudelliseen tilanteeseen vähintään jokseenkin paljon (erittäin paljon 16 %, jokseenkin paljon 25 %).

Kyselyn aineiston keräsi Kuluttajaliiton toimeksiannosta Aula Research pääosin tammikuussa (31.12.2024-8.1.2025) ja kyselyyn vastasi yhteensä 1149 henkilöä. Otos edustaa täysi-ikäisiä suomalaisia iän ja sukupuolen mukaan painotettuna sekä maakunnan mukaan kiintiöitynä.