Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu
torstai, 18 kesäkuu 2020 13:46

Koronakriisi iski pahiten palvelualoihin – LähiTapiolan ekonomisti ”vielä ei voi huokaista helpotuksesta”

Kirjoittanut LähiTapiola
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

 

Palvelualat olivat koronakriisin suurin kärsijätoimiala. Palvelualat selvisivät vuosikymmen sitten velloneesta finanssikriisistä muita aloja helpommalla, mutta nyt koronakriisi on ollut toimialalle iso shokki.

Tilastokeskuksen tuoreiden liikevaihtotilastojen mukaan palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto laski huhtikuussa lähes 17 prosenttia vuotta aiemmasta. Teollisuudessa lasku oli runsaat kymmenen ja kaupassa runsaat kuusi prosenttia. Sen sijaan rakentamiseen koronakriisillä oli vain vähän vaikutusta.

-Fyysisen liikkumisen rajoitukset ovat iskeneet pahiten majoitus- ja matkustusaloihin. Niiden liikevaihto on huhtikuussa jopa 90 prosenttia edellisvuoden tasosta, LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro sanoo.

-Yritysten pyrkiessä sopeuttamaan toimintaansa pysyäkseen pystyssä epidemia yli palkkasumma on myös pudonnut näillä aloilla yli kolmasosan edellisvuoteen verrattuna. Varovaiset kuluttajat näkyvät selvästi vaatteiden myynnissä sekä myös niiden valmistuksessa. Vaatteiden ja jalkineiden vähittäismyynti on tippunut yli 70 prosenttia edellisvuodesta ja alan palkkasummakin miltei 30 prosenttia.

Nummiaron mukaan osa toimialoista on selvinnyt jopa yllättävän pienin vaurioin. Esimerkiksi rakentaminen on voinut jatkua rajoituksista huolimatta. Kokonaisuudessaan rakennusalalla liikevaihto ja palkkasumma ovat kasvaneet 3-4 prosenttia edellisvuodesta.

- Pahoin kärsineiden palvelualojen sisältä löytyy myös voittajia. Myynti on kasvanut kodintekniikassa, rautakaupassa ja elintarvikkeissa. ”Pysy kotona” on tarkoittanut enemmän kotioloihin liittyvää kuluttamista.

 Vielä ei voi huokaista helpotuksesta

Pandemia on rauhoittumassa Euroopassa. Sen sijaan esimerkiksi Etelä-Amerikassa virus jyllää yhä pahasti. Ongelmalliseksi on osoittautunut se, että rajoituksia poistavissa maissa on havaittu uusia tartuntaryppäitä.

-Globaalisti tilanne on kaikkea muuta kuin ohi, eikä Suomenkaan säästymisestä toiselta aallolta syksyllä tai ensi talvena ole varmuutta. Tosin varotoimet ja testaus voivat riittää, eikä kevään tapaisia rajoituksia ehkä tarvittaisi. Toisaalta vasta rokote luultavasti lopulta poistaa kuluttajien, etenkin riskiryhmäläisten varovaisuuden, ja voikin sytyttää pienimuotoisen kulutusjuhlan, kun menetetyille nautinnoille haetaan korvausta, Nummiaro sanoo.

Tähän asti koronan isoimmat talousvaikutukset ovat tulleet ympäri maailman paikallisen tarjonnan rajoituksista. Maailmankauppa on kääntynyt laskuun. Lasku on kuitenkin ollut loivempaa kuin finanssikriisissä, jolloin vientiluottojen kuihtuminen kärjisti shokkia.

-Suomen suhdannevaihteluiden ”tavanomainen epäily”, eli jälkisyklisten investointitavaroiden vientivetoinen laskusuhdanne, on vielä itämisvaiheessa, vaikka ensioireita tavaraviennin heikkoudesta ja tilauksien hiipumista on jo näkyvissä.

Oman talouden stressi vaihtelee

Etenkin palvelualoilla työskentelevien omaan talouteen koronakriisillä on ollut selvä vaikutus. Yritykset ovat joutuneet lomauttamaan ja jopa irtisanomaan henkilökuntaansa. Säännöllisen kuukausittaisen palkanmaksun vaihtuminen työttömyyskorvaukseen on heikentänyt monen suomalaisen omaa taloutta.

Huhtikuussa lomautettuina oli selvästi enemmän ihmisiä kuin edellisvuonna vastaavana aikana. Sen sijaan yritysten konkurssien määrä on pysynyt maltillisena mittavien tukitoimien ansiosta.

-Monilla on lomautusten jälkeen edelleen työpaikka mihin palata. Majoitus- ja ravintola-aloilla konkurssiin ajautuneiden yritysten henkilömäärä on huhtikuussa tosin ollut totuttua suurempi, Nummiaro sanoo.

-Kotitalouksien tilanteet ovat vaihdelleet huomattavasti riippuen millä alalla työskentelee ja miten oli varautunut puskurein ikäviin yllätyksiin. Toistaiseksi pahiten kärsineiden alojen palatessa töihin pahin paine voi syksyllä siirtyä vientiteollisuudessa työskentelevien pariin. Yhteistä kaikille on kuitenkin säästäminen, mutta vain eri syistä. Pahimman vaiheen ohittaneet jälleen rakentavat huvenneita puskureitaan ja työttömyysuhan alla elävät vahvistavat pahan päivän säästöjään.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Työvoima

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia