Hidas matkailu kiinnostaa erityisesti matkailijoita, jotka tunnustavat lentomatkailun ongelmat. Kuvituskuva Hotphotopie

Lapin matkailu on nykyisellään riippuvainen talvisesongin lentoyhteyksistä. Saavutettavuus on yksi ympärivuotisen matkailun kehittämisen pullonkauloista.

Lapin yliopiston matkailututkijat tarkastelevat uudessa julkaisussa Lapin kestävää saavutettavuutta ja sitä, millaisia mahdollisuuksia maata pitkin matkailu tarjoaa matkailutoiminnan kehittämiseen. 

Hidas matkailu on kasvava ilmiö. Se kiinnostaa erityisesti matkailijoita, jotka tunnustavat lentomatkailun ongelmat ja haluavat kokea vaihtoehtoisia matkustamisen tapoja. Käytännössä se tarkoittaa, että matkailija suosii lähempänä olevia kohteita, valitsee lentomatkailun sijaan liikkumisen maata pitkin ja nauttii kiireettömyydestä sekä matkustaessaan kohteeseen että perillä kohteessa. 

Julkaisun toimittaneet matkailututkijat Anna-Emilia Haapakoski ja Maria Hakkarainen toivovat, että Lapin matkailua kehitettäisiin rohkeasti kestävämpään suuntaan, edistäen Lapin vähähiilistä saavutettavuutta.

Hakkaraisen mukaan ensimmäiset merkit hitaasta muutoksesta ovat jo nähtävillä myös Rovaniemellä. Esimerkiksi Rovaniemen kaupunginhallitus hyväksyi tammikuussa Rovaniemen Matkailu ja Markkinointi Oy:n eli Visit Rovaniemen palvelusopimuksen edellyttäen, että markkinoinnissa huomioidaan jatkossa myös maata pitkin matkustaminen. 

Haapakosken mukaan hidastaminen tarjoaa matkailun kehittämiseen näkökulman, joka hyvällä tavalla haastaa vallitsevan ajatuksen tehokkaasta suorittamisesta. 

– Hidastaminen tuo matkailun kehittämiseen luovaa potentiaalia. Se ohjaa toimimaan kestävämmin, mitä meidän aikakautemme voi sanoa jo edellyttävän.  

Tutkijat erittelevät maata pitkin matkailemiseen vaikuttuvia kuluttajakäyttäytymiseen ja infrastruktuuriin liittyviä tekijöitä. Ratkaisuja vähähiiliseen saavutettavuuteen etsitään esimerkiksi junaliikenteestä. Matka Barcelonasta Kittilään on pitkä, mutta sen voi taittaa mukavasti ja hiljalleen esimerkiksi junalla Pariisin, Tukholman ja Haaparannan kautta. Kokemus on matkailijalla täysin erilainen kuin se olisi lentämällä: etäisyydet hahmottuvat paremmin ja paikat koetaan lähempää. 

Haapakoski ja Hakkarainen nostavat myös esille kolme olemassa olevaa liiketoimintamallia, jotka rakentuvat ajatukselle hitaasta maata pitkin matkailusta. Byway on matkapalveluyritys, joka auttaa matkailijaa suunnittelemaan ja varaamaan ulkomaanmatkoja maata pitkin. Retkibussi taas edustaa ajatusta liikkumisesta palveluna, ja tarkoituksena on tarjota liikkumisen palveluita yhden luukun periaatteella. Kolmantena esimerkkinä ovat suuren suosion saavuttaneet Metsähallituksen lammaspaimenlomat. 

Julkaisu tuotettiin osana Kohti kestävää saavutettavuutta -hanketta (EAKR/Lapin liitto 2022–2023), jossa selvitettiin ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisesti kestävämpiä malleja ympärivuotisen saavutettavuuden varmistamiseksi.