Hylkysaaren omistajan Valo Finland Oy:n tavoitteena on kunnostaa saaren vanhimmat talot ja kuuluisa luotsiasemarakennus entiseen loistoonsa. Korjatun luotsiaseman yhteyteen on suunnitteilla miljööseen sopiva laajennus, johon tulisi hotellitiloja.
Lisäksi alueelle kaavaillaan pienempiä majoituskäyttöön sopivia mökkejä. Saaren 1980-luvun laitosrakennukset on tarkoitus purkaa.
Tutustu Hylkysaareen ja suunnitelmiin
Kaupunki on aloittanut Hylkysaaren kehittämisen mahdollistavan asemakaavamuutoksen valmistelun. Kaavoitusta ohjaa Helsingin yleiskaava (2016), jossa saari on osoitettu merellisen virkistyksen ja matkailun alueeksi.
Kaiken kaikkiaan saareen on suunnitteilla lisärakentamista noin 1 000 kerrosneliön verran. Uudistuksia sommitellaan maisemaan ympäristö- ja kulttuurihistorialliset näkökulmat huomioiden. Kaupungin näkökulmasta on tärkeää, ettei rakentaminen tule liian lähelle rantaa, ja että näkymä saarelle ydinkeskustasta päin säilyy entisen kaltaisena. Lisäksi suunnittelun lähtökohtana on, että suurin osa saaresta säilyy avoinna kaikille kaupunkilaisille.
Nykyisin Hylkysaareen pääsee Korkeasaaren kautta kahta keinotekoista maakannasta pitkin. Alustavan suunnitelman mukaan tulevaisuudessa saareen kulkeminen tapahtuisi pääasiassa vesiteitse, ja kannakset voitaisiin korvata kevyen liikenteen sillalla.
Hylkysaareen ja suunnitelmiin on mahdollista tutustua Valo Finland Oy:n järjestämässä kaikille avoimessa tapahtumassa maanantaina 13.11. klo 12.30–15. Kulku Hylkysaareen tapahtuu Korkeasaaren läpi opastetusti kävellen.
Asemakaavan muutos on tullut vireille 30. lokakuuta. Tämänhetkisiin aineistoihin voi tutustua Helsingin karttapalvelussa, ja kaavoituksen pohjaksi laaditusta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa mielipiteitä 17.11.2023 asti. Aineistot löytyvät 30.10.–17.11. myös osoitteesta hel.fi/suunnitelmat.
Suunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavoituksen edetessä. Tavoitteena on viedä kaavamuutosehdotus kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi keväällä 2024.
Saarella pitkä historia
Neljän hehtaarin kokoinen Hylkysaari on historiansa aikana toiminut muun muassa kaupunkilaisten lehmien laidunmaana ja telakka-alueena, ja siellä on sijainnut merenkulkulaitoksen luotsikasarmi sekä Suomen merimuseo.
Saaren tunnetuin maamerkki on vuonna 1909 rakennettu merenkulkulaitoksen luotsiasemarakennus, jossa Merimuseo toimi ennen siirtymistään Kotkaan vuonna 2007. Saaressa on ollut myös kaksi huvilaa, joista jäljellä oleva Villa Ida on luotsiaseman tavoin suojeltu rakennus.
Vuosien varrella alkuperäiseen luotsiasemaan on tehty useita muutostöitä. Rakennuksen kunnostuksessa on mahdollista palauttaa talon ulkoasua jonkin verran alkuperäisempään suuntaan, mutta toisaalta korjaus ei saa vaarantaa rakennuksen arvoja tai tyyliä.
Saaren rakennukset ovat olleet viime vuodet tyhjillään odottaen korjauksia. Valtion Senaatti-kiinteistöt myi Hylkysaaren nykyiselle omistajalleen vuonna 2021.