Weekend Festivalin siirtyminen heinäkuulle kiritti hotelliyöpymisten kasvua. Helsingin vilkas tapahtumakalenteri näkyy myös hotellien yöpymisten kasvussa kaupungin lisääntyneestä kapasiteetista huolimatta. Hotelliyöpymiset kasvoivat +16% edellisestä vuodesta.
”Heinäkuussa kaikkina paitsi viitenä päivänä on yhden tai useamman hotellin käyttöaste ollut 100%”, kertoo Hanna Lak Benchmarking Alliance Suomen maajohtaja. Näemme myös selkeää kasvua Weekend-festivaalin aikaan viime vuoteen nähden festivaalin siirryttyä elokuulta heinäkuulle. Lisäksi megakonsertit, kuten Metallica ja erityisesti Ed Sheeranin konsertti näyttävät kirittäneen hotelliyöpymisten kasvua viime vuodesta, jatkaa Lak.
Keskihuonehinnan kehitystä heinäkuulle on jarruttanut viime vuoden heinäkuun suurvaltojen presidenttien tapaaminen Helsingissä heinäkuussa 2018, jolloin mm. kaupungin hotellisviitit olivat kysyttyjä.
Elokuussa hotellien yöpymisten kasvu ei tavoita heinäkuun lukuja, kerrotaan Benchmarking Alliancelta. Myydyt huoneet elokuun alusta ovat ennakkotietojen mukaan kasvaneet +8%, RevPARin pysytellessä viime vuoden tasolla.
Lähteet:
Hotellitilastot: Benchmarking Alliance. Kapasiteetti; tilastokeskus
Benchmarking Alliance Hotel Trends-palvelun tiedot perustuvat 49 Helsingin merkittävän hotellin lukuihin. Hotellit vastaavat 92% kaupungin hotellihuonekapasiteetista.