Presidentti Niinistö Ahvenanmaalle
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vierailee Ahvenanmaalla maanantaina 27. elokuuta 2018.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vierailee Ahvenanmaalla maanantaina 27. elokuuta 2018.
Suomen ulkomaanedustustojen päälliköt kokoontuvat vuosittaiseen kokoukseen Helsinkiin 27.–31. elokuuta.
Elokuun puolivälissä järjestettävä Nordic Islands Adventure Race on seikkailu-urheilukilpailu, joka etenee saaristossa muun muassa uimalla, pyöräillen, meloen ja juosten. Reitti Tukholmasta Turkuun taittuu 3 – 7 päivässä. Päätepisteenä on Turun linna, jonka maalialueelle saavutaan 15.–18.8.
Matkailu on kasvanut Suomessa viime vuosina. Kasvusta huolimatta alan kannattavuus on haastavaa monista syistä.
Yksittäinen yritys ei pysty muuttamaan alan kannattavuuteen merkittävästi vaikuttavia asioita, kuten työvoimalakia tai ravintola-alan määräyksiä. Usein alalla keskitytään kulujen seuraamiseen ja niiden leikkaamiseen, joilla toki on vaikutusta tuottavuuteen.
Vähemmän huomiota on saanut se, miten kannattavuutta voisi parantaa suuntaamalla ”katseen ylös” eli liikevaihdon kasvattamiseen. Tuottojohtaminen (revenue management) matkailualalla, jossa myydään aikaperusteisia palveluita, joita ei voida varastoida, vaatii reaaliaikaisen kysynnän ennustamista ruohonjuuritasolla sekä tuotteen hinnan ja saatavuuden optimointia eli asiakkaan hintajouston ja palvelun kulurakenteen ymmärtämistä. Lisäksi olennaisia työkaluja ovat mm. jakelukanavien hallinta sekä myynti- ja markkinointikampanjoiden ajoittaminen oikein.