Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu

Näytetään nimikkeet avainsanan mukaan: suoma ry

Suoma ry:n koordinoima yhteiskampanja 100 syytä matkailla Suomessa kokoaa kotimaiset matkailutoimijat yhteen jo seitsemännen kerran. 

Julkaistu kategoriassa Matkailu

Enemmistö suomalaisista aikoo matkailla kotimaassa tänäkin kesänä, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Kotimaanmatkailuun innostaa helppous, turvallisuus, edullisuus ja halu tukea paikallisia yrittäjiä. ”Yli kolmasosa suomalaisista odottaa tänäkin kesänä kotimaanmatkailulta eniten luontoa ja kauniita maisemia. Nämä ovat erityisesti maaseudun vetovoimatekijöitä", sanoo Lomalaidun ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Aalto. 

Julkaistu kategoriassa Matkailu

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Työvoima

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia