Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu
maanantai, 09 joulukuu 2019 12:26

Temppeliaukion kirkko rikkoi 900 000 vierailijan rajan

Kirjoittanut Kirkko Helsingissä
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelema Temppeliaukion kirkko on Suomen suosituin sisänähtävyyskohde Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelema Temppeliaukion kirkko on Suomen suosituin sisänähtävyyskohde Kuva: Kirkko Helsingissä

Helsingin Etu-Töölössä sijaitseva Temppeliaukion kirkko teki uuden vierailijaennätyksensä itsenäisyyspäivän aattona, kun vuoden yhteenlaskettu kävijämäärä ylitti enimmäistä kertaa 900 000 vierailijan rajan. Kyseessä on paitsi Temppeliaukion kirkon oma vierailijaennätys myös korkein Suomen sisänähtävyyskohteessa vuoden aikana koskaan saavutettu kävijämäärä.


– Syksyn ja talven vierailijamäärät ovat olleet kasvussa, mikä selittää osaltaan ennätyksellistä vierailijamääräämme. Luku kasvaa vielä joulukuun aikana, mutta miljoonan kävijän rajapyykki ei kuitenkaan tänä vuonna rikkoudu, Temppeliaukion kirkon palvelupäällikkö Heli Suhtala Uvalic sanoo.

Vierailijamäärään lasketaan kirkossa sen aukioloaikoina vierailevat henkilöt lukuun ottamatta kirkollisiin toimituksiin osallistuvia henkilöitä ja konserttivieraita.

Elävä kirkko ja vetovoimainen nähtävyys
Töölön seurakunnalle kuuluvassa Temppeliaukion kirkossa vierailee vuosittain turisteja kaikkialta maailmasta. Kesällä 2019 kirkossa vieraili yhden päivän aikana parhaimmillaan yli kymmenentuhatta kävijää.

Temppeliaukion kirkko tunnetaan maailmalla ennen kaikkea sen ainutlaatuisesta arkkitehtuurista. Lisäksi kirkossa järjestetään vuosittain satoja konsertteja ja musiikkitilaisuuksia.

– Temppeliaukion kirkko kiinnostaa ja kiehtoo läheltä ja kaukaa tulevia. Tämä on hieno saavutus ja olemme iloisia siitä, että pystymme yhdistämään Temppeliaukion kirkon elävänä kirkkona ja sen vetovoiman nähtävyytenä, Töölön seurakunnan kirkkoherra Hannu Ronimus sanoo.

Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelema Temppeliaukion kirkko on Suomen suosituin sisänähtävyyskohde ja maamme kolmanneksi suosituin nähtävyys Suomenlinnan ja Linnanmäen jälkeen. Temppeliaukion kirkko täytti viisikymmentä vuotta mikkelinpäivänä 2019.

Viimeksi muutettu maanantai, 09 joulukuu 2019 12:29
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Työvoima

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia