Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu

Näytetään nimikkeet avainsanan mukaan: Restel

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Restelin Food&Events Tapahtumaravintoloille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle.

Julkaistu kategoriassa Ravintolat
torstai, 02 kesäkuu 2022 21:04

Uniikki yhteistyöhön Taco Bellin kanssa

Artisti Uniikki on suunnittelut Taco Bellille oman nimikkoaterian, joka on myynnissä kesäkuun ajan Suomen Taco Bell -ravintoloissa. Samassa yhteydessä lanseerataan kesäinen Taco Bell x Uniikki -oheistuotemallisto.

Julkaistu kategoriassa Ravintolat

Kotimainen ja Suomen johtava ravintola-alan yhtiö Restel on ostanut Hangon Makaronitehtaan ja Classic Pizza Ravintolat. Ravintolaketjuihin kuuluu yhteensä 23 ravintolaa, joista viittä operoi oma yrittäjä. Hangon Makaronitehtaan ja Classic Pizza Ravintoloiden liikevaihto oli vuonna 2019 ennen koronapandemiaa yhteensä noin 15 miljoonaa euroa.

Julkaistu kategoriassa Ravintolat

Restel-konserniin kuuluva Burger King on vuodesta 1954 lähtien kannustanut asiakkaita nauttimaan pikaruokakokemuksesta omalla tyylillään Have It Your Way -lupauksensa mukaisesti. Nyt ketju ottaa merkittävän askeleen uudistamalla visuaalisen brändi-identiteettinsä ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen. Muutos tulee näkymään Burger Kingin ja asiakkaiden kaikissa kohtaamispisteissä.

Julkaistu kategoriassa Ravintolat
perjantai, 28 elokuu 2020 05:58

Restel lahjoittaa työntekijöilleen kangasmaskeja

Helposti tarttuva ja nopeasti leviävä koronavirus on terveysuhka, joka on syytä ottaa vaka-vasti. Restel haluaa vähentää vastuullisena työnantajana työntekijöidensä ja heidän lähipii-rinsä tartuntariskiä paitsi työaikana myös työmatkoilla ja työajan ulkopuolella. Siksi kaikki Restelin 2500 työntekijää saavat kukin kaksi kangasmaskia.

Julkaistu kategoriassa Ravintolat

Monipuolinen ja moderni Harwall Areenan uusi kokouskeskus vaihtaa nimensä Restel Food&Events Meeting Centeriksi. Mukautuvat tilat ja palvelut sopivat erinomaisesti niin juhliin kuin erilaisiin kokouksiin.

Julkaistu kategoriassa Kokoukset ja tapahtumat

Rax Pizzabuffet aukeaa kauppakeskus AINOAan torstaina 24.10.2019. Rax täydentää AINOAn ravintolatarjontaa perheystävällisellä buffetravintolalla, jossa jokainen syö aina omalla maulla. Wolt-kuljetuspalvelu kuljettaa myös Raxin herkullisia pizzoja kotiovelle asti.

Julkaistu kategoriassa Ravintolat
keskiviikko, 19 kesäkuu 2019 13:57

Taco Bell avaa uuden ravintolan Turkuun

 

Taco Bell -pikaruokaravintolaketju laajenee syyskuussa Turun Hansakortteliin. Taco Bell -ravintoloissa halutaan panostaa muun muassa asiakaskokemukseen ja ostamisen sujuvuuteen Restis-mobiilisovelluksen sekä itsepalvelukassojen muodossa. Tacoja saa myös tilattua suoraan kotiin Wolt-kuljetuspalvelun kautta. Uusi ravintola on tähän mennessä ketjun suurin.

Julkaistu kategoriassa Ravintolat

Taco Bell -ravintolaketju avaa viidennen ravintolansa kauppakeskus Dixin katutasoon 13.9.2018 klo 10. Sijainti mahdollistaa joustavat aukioloajat myös kauppakeskuksen aukioloaikojen ulkopuolella.

Julkaistu kategoriassa Ravintolat

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Työvoima

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia