Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu
tiistai, 07 elokuu 2018 10:50

Korkeat etukäteismaksut karkottavat matkustajia

Kirjoittanut Klarna
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Nuoriin kuluttajiin korkeat etukäteismaksut vaikuttavat voimakkaimmin kaikista ikäryhmistä. Nuoriin kuluttajiin korkeat etukäteismaksut vaikuttavat voimakkaimmin kaikista ikäryhmistä. Photo by rawpixel on Unsplash

Erityisesti nuoret kuluttajat toivovat joustoa maksamiseen. Klarnan ja Censuswiden Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa toteuttama tutkimus paljastaa, että matkustamiseen liittyvät korkeat etukäteismaksut verottavat kuluttajien matkustushalukkuutta. Esimerkiksi jopa yksi kuudesta brittivastaajasta kertoo käyttävänsä lomabudjettinsa jo ennen matkustamista.

Etukäteismaksujen suuruus vaikuttaa kielteisesti lomamatkoihin muun muassa siten, että kuluttajat karsivat lomakustannuksista tai alentavat matkustamisen laatuvaatimuksiaan. Suurten kertamaksujen sijaan kyselyn vastaajat kertoivat maksavansa matkakustannukset mieluummin pienemmissä erissä, pidemmällä aikavälillä. Kuluttajat toivovatkin matkanjärjestäjiltä enemmän joustoa maksamiseen, ja he olisivat myös valmiita ostamaan enemmän ja useammin matkoja yhtiöiltä, jotka voivat tarjota joustavampia maksutapoja.

Nuoret kaipaavat joustavia maksuvaihtoehtoja eniten

Vastausten tulokset olivat jokseenkin yhteneväisiä kaikissa ikäryhmissä Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa. Turhautuminen oli kuitenkin voimakkainta nuorempien kuluttajien, eli 16–24- sekä 25–34-vuotiaiden keskuudessa.

Nuoret Y- ja Z-sukupolven edustajat ovat suurin yksittäinen matkustamiseen verkossa kuluttava ryhmä. He etsivät aktiivisimmin tarjouksia ja ostavat myös todennäköisimmin matkoja spontaanisti. Toisaalta nuoriin kuluttajiin korkeat etukäteismaksut vaikuttavat voimakkaimmin kaikista ikäryhmistä.

Jopa 30 prosenttia saksalaisista ja 23 prosenttia ruotsalaisista nuorista varaisi matkoja todennäköisemmin, jos he voisivat kertamaksun sijaan suorittaa maksun useammassa erässä. Lisäksi yli neljännes (27 %) Iso-Britannian sekä neljännes Ruotsin (24 %) vastaajista ostaisi matkustamiseen liittyviä tuotteita toistamiseen yhtiöltä, joka tarjoaa yksilöityjä tai räätälöityjä matkoja.

”Nuorten halu joustavia maksutapoja kohtaan tarjoaa matkailualan yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia”, sanoo Klarnan Suomen kaupallinen johtaja Marja Merentie. ”Tarjoamalla kuluttajille joustavia maksutapoja, kuten matkan maksua erissä pidemmällä aikavälillä, matkanjärjestäjillä on mahdollisuus kasvattaa myyntiä ja asiakasuskollisuutta nuorten kuluttajien segmentissä ja samalla mahdollistaa matkailukokemuksia yhä useammalle nuorelle.”

Suomessa Klarnan joustavia maksutapoja matkan maksamiseen tarjoavat muun muassa varustamo Tallink Silja, lentoyhtiö SAS ja verkkomatkatoimisto Travelstart.fi. Klarna tarjoaa ostosten maksamista laskulla tai erämaksulla 18 vuotta täyttäneille asiakkaille.

Viimeksi muutettu tiistai, 07 elokuu 2018 10:54
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Työvoima

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia