Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu

Näytetään nimikkeet avainsanan mukaan: Saavutettavuus

Junamatkustamisessa on havaittavissa piristymistä ja käynnissä on yksi kotimaanmatkailun vilkkaimmista kausista. VR on palauttanut kevään ja alkukesän aikana yli sata alkuvuonna vähennettyä päiväjunavuoroa liikenteeseen jokaiselle kesäviikolle. Nyt VR tuo yöjunaliikenteeseen kokonaan uusia vuoroja. Yhteensä 22 yöjunavuoroa lisätään yhteysväleille Helsinki–Rovaniemi ja Helsinki–Kolari loppukesän ja syksyn viikonloppuihin.   

Julkaistu kategoriassa Matkustajaliikenne

Pandemia ja siihen liittyvät rajoitukset näkyvät yhä liikennemäärissä kaikissa liikennemuodoissa. Pandemiaa edeltäneeseen aikaan verrattuna pienimmät liikennemäärät ovat edelleen lentoliikenteessä, mutta myös tie-, meri ja rautatieliikenteessä on ollut tavanomaista hiljaisempaa vuoden toisella neljänneksellä (4-6/2021). Kasvua on kuitenkin näkyvissä muun muassa tieliikenteessä, rautateiden kauko- ja tavaraliikenteessä sekä ylilentävien lentojen määrissä.

Julkaistu kategoriassa Matkustajaliikenne

Henkilöautojen hintavertailussa havaittiin suuria hintaeroja eri vuokrausyritysten välillä. Viikon mittaisen vuokrauksen hinta voi erota saman paikkakunnan sisällä jopa 600 euron verran. Huomasimme vertailun tarpeen kesäloman autonvuokrausmarkkinoilla.

Julkaistu kategoriassa Matkustajaliikenne
lauantai, 12 kesäkuu 2021 06:58

Hypellen saaristoon – kysyntä luo uusia tuotteita

Saariston kysyntä on kasvanut parin viime vuoden aikana huomattavasti. Vaikka ulkomaiset matkailijat ovat pysyneet poissa, ovat suomalaiset nauttineet saariston vivahteikkaasta merellisestä luonnosta. Kaupungit matkailukohteena 2021 tutkimus kertoo, että vesistöjen läheisyys (meri, järvi, joki) houkuttelee suomalaisissa kaupungeissa eniten.

Julkaistu kategoriassa Matkailu
lauantai, 07 joulukuu 2019 08:32

Turkish Airlines aloittaa suorat lennot Rovaniemelle

Turkish Airlinesilla on lentoreittejä useampaan maahan kuin millään muulla lentoyhtiöllä. Nyt revontulistakin kuuluisasta Rovaniemestä tuli lentoyhtön uusin lisäys jo laajaan lentoverkostoon.

Julkaistu kategoriassa Matkustajaliikenne

Turku, Espoo, Salo, Vihti, Lohja, Kirkkonummi sekä Varsinais-Suomen ja Uudenmaan liitot vaativat hallitukselta pikaisia päätöksiä nopean junayhteyden rakentamisesta.

Julkaistu kategoriassa Matkustajaliikenne

Lappeenrannan lentokenttää hallinnoivan Saimaan Lentoasema säätiön puolivuotiskatsauksessa ennakoidaan, että säätiön konsernin vuoden 2019 tilinpäätös tulee olemaan 520 000 euroa alijäämäinen. Säätiö odottaa lisäksi vielä tietoa valtiontuen määrästä, joka ratkeaa lähipäivinä ja voi osaltaan heikentää tulosta.

Julkaistu kategoriassa Matkustajaliikenne

 

Museoiden pääsylipputulot ovat kasvaneet Museokortin käyttöönoton jälkeen peräti 71 prosenttia, paljastuu Museoviraston julkaisemista museotilastoista. Museokäyntien määrä on kasvanut 32 prosenttia.

Julkaistu kategoriassa Matkailu

Norwegian jatkaa panostuksiaan Suomeen uusilla reiteillä. Norwegian lanseeraa kaksi uutta suoraa reittiä Helsinki-Vantaan lentoasemalta: Pisa Italiassa ja Tivat Montenegrossa.

Julkaistu kategoriassa Matkustajaliikenne

Wizz Air UK, joka on Wizz Air Holdings Plc. (“Wizz Air”) tytäryhtiö on ilmoittanut lisäreiteistä Lontoon Luton kentältä. Yksi kuudesta uudesta reitistä lennetään Turkuun. 

Julkaistu kategoriassa Matkustajaliikenne
Sivu 1 / 2

Hotelliuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Liikenneuutisia

  • Taksialalla on nyt töitä tarjolla: ”Alalle pääsy on kevyt mutta tuettu”
    Isoimmissa kaupungeissa sekä pääkaupunkiseudulla tarvitaan lisää työvoimaa taksialalle. Koronan myötä ylikapasiteetti on purkautunut, ja arjen muututtua kohti normaalia ala kärsii jo työvoimapulasta. Esimerkiksi taksiyhtiö Menevä on aloittanut uusien kuskien rekrytoimisen. Taksilain uudistuttua 2018 alalle tuli paljon uusia autoilijoita, ja kaupungeissa oli kysyntään nähden runsaasti tarjontaa. Osa uusista tulokkaista poistui kuitenkin…
    Matkustajaliikenne
  • VR panostaa Lapin yöjunaliikenteeseen – lisää 22 vuoroa loppukesään ja syksyyn
    VR panostaa Lapin yöjunaliikenteeseen – lisää 22 vuoroa loppukesään ja syksyyn Junamatkustamisessa on havaittavissa piristymistä ja käynnissä on yksi kotimaanmatkailun vilkkaimmista kausista. VR on palauttanut kevään ja alkukesän aikana yli sata alkuvuonna vähennettyä päiväjunavuoroa liikenteeseen jokaiselle kesäviikolle. Nyt VR tuo yöjunaliikenteeseen kokonaan uusia vuoroja. Yhteensä 22 yöjunavuoroa lisätään yhteysväleille Helsinki–Rovaniemi ja Helsinki–Kolari loppukesän ja syksyn viikonloppuihin.
    Matkustajaliikenne
  • Matka-Kosonen luottaa Valeo UV Purifier -ilmanpuhdistimeen
    Matka-Kosonen luottaa Valeo UV Purifier -ilmanpuhdistimeen Korona-aika on koetellut rankalla kädellä linja-autoyrittäjiä – matkustajamäärät ovat laskeneet ja tartuntaketjuja on päässyt muodostumaan tiukoista rajoituksista ja korkeasta hygieniatasosta huolimatta. Perinteinen linja-autoyhtiö Matka-Kosonen joutui hankalaan tilanteeseen alkuvuonna 2021, kun aivasteleva matkustaja laittoi liikkeelle tartuntaketjun, joka asetti myös ison osan henkilökunnasta karanteeniin.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia