Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu

Näytetään nimikkeet avainsanan mukaan: matkamessut

Matkamessujen Vastuullisuuskilpailu huipentui Matkamessuilla. Viidestä finalistista voittoon itsensä pitchasi toisessa sukupolvessa toimiva perheyritys, kylpylähotelli ja ravintola Kasnäsudden, joka palkittiin Suomen Messusäätiön myöntämällä 10 000 euron palkintorahalla.

Julkaistu kategoriassa Hotellit ja majoitus

 

Matkailuala jatkaa piristymistään ja S-ryhmän matkailukaupan vuosi 2024 on lähtenyt positiivisissa merkeissä käyntiin. Sokos Hotellien ja Radisson-hotellien varaustilanteessa on selkeää kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvun varmistamiseksi ryhmässä jatketaan toimialan yhteistyötä Suomi-matkailun vahvistamiseksi ja kehitetään hotelleja palveluineen vastaamaan yhä paremmin asiakkaiden odotuksiin.  

Julkaistu kategoriassa Hotellit ja majoitus
perjantai, 13 tammikuu 2023 12:57

Pitkään odotettu Matkamessut avataan ensi viikolla

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut nostaa matkailun ilmiöt, kohdevinkit ja tarjoukset valokeilaan ensi viikolla. Luvassa on kansainvälistä tunnelmaa, ajankohtaisia aiheita ja elämyksiä 70 eri maasta. Kotimaan alueella esitellään ennätyksellinen määrä uusia yksilöllisiä matkailupalveluja. Matkamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 20.-22.1.2023 (19.1. ammattilaispäivä).

Julkaistu kategoriassa Matkailu

Haaga-Helian tuore tutkimus osoitti, että hotelli-, ravintola- ja matkailuala kaipaa tällä hetkellä kipeästi juuri vastuullisuusosaamista.

Julkaistu kategoriassa Matkailu

Matkailualan yrityksille suunnatun vastuullisuuskilpailun finaaliin valittiin erittäin laadukkaasta joukosta viisi yritystä, jotka kilpailevat 6 000 euron palkintosummasta Matkamessuilla 20.1.2023.

Julkaistu kategoriassa Matkailu

Kotimaan matkailussa nähty trendi etätyön tekemiseen kesämökeiltä luo pohjaa työelämän muutokseen, jossa yhdistellään entistä helpommin työtä ja matkailua, vaikka se on käytännössä vielä aika harvalle työtehtävien vuoksi mahdollista. Lisääntynyt etätyömahdollisuus vaikuttaa kuitenkin tulevaisuudessa entistä enemmän myös vapaa-ajalla tehtyihin ulkomaanmatkoihin.

Julkaistu kategoriassa Trendit

Lupa matkustaa – License to Travel kiteyttää matkamessujen pääteeman matkailun käynnistymiseen uudessa tilanteessa, jossa totutellaan koronapassin laajaan käyttöön matkustettaessa. Matka 2022 -messut toivottaa kävijät tammikuussa tervetulleiksi koronapassitarkastuksen läpi. Tapahtuman partnerimaa on Kreikka, jonka odotetaan ensi kesänä nousevan suomalaisten suurimmaksi lomakohteeksi.

Julkaistu kategoriassa Tapahtumat

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut siirtyy tammikuuhun 2022 pitkittyvän koronatilanteen ja viranomaisrajoitusten vuoksi. Matkailuala katsoo silti tulevaan toiveikkaana. Toimialan nopean elpymisen tueksi järjestetään ammattilaisille suunnattu Matka Workshop Day Digital virtuaalitapahtumana 20.5.2021.

Julkaistu kategoriassa Tapahtumat

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Työvoima

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia