Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu

Näytetään nimikkeet avainsanan mukaan: Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry

MaRan Jyväskylän alueen matkailu- ja ravintolayrityksille tekemän kyselyn mukaan hieman yli puolella yrityksistä liikevaihto kasvoi elo-syyskuussa verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna. Tosin liikevaihdon kasvuun vaikutti olennaisesti kustannusten voimakas nousu. Hieman yli 40 prosenttia yrityksistä ennakoi liikevaihdon kasvua tulevalle pikkujoulukaudelle. Yritysten pahimmat liiketoiminnan menestymistä varjostavat uhat ovat ammattitaitoisen työvoiman puute, kysynnän vähäisyys ja kustannusten nousun jatkuminen.

Julkaistu kategoriassa Trendit

MaRan jäsenkyselyn mukaan henkilöstöpula vähentää matkailu- ja ravintola-alan yritysten pikkujoulusesongin liikevaihtoa 36 prosentilla yrityksistä, ruokaravintoloilla peräti 44 prosentilla. Toimialan yritykset arvioivat, että tulevasta pikkujoulukaudesta on tulossa lähes yhtä hyvä kuin koronapandemiaa edeltävä pikkujoulukausi vuonna 2019. Muutoin syksy on ollut jonkin verran heikompi kuin syksy 2019. Poikkeuksena ovat hotellit ja kylpylät.

Julkaistu kategoriassa Hotellit ja majoitus

Matkailu- ja ravintolapalvelujen kysyntä alkoi elpyä koronarajoitusten päätyttyä maaliskuun alussa. Venäjän aloittama hyökkäyssota vähensi merkittävästi matkailualalle tärkeiden venäläisten, japanilaisten ja kiinalaisten matkailijoiden määrää. Kotimaisten asiakkaiden patoutunut kysyntä on kannatellut toimialaa tänä vuonna. Pikkujoulukaudesta on tulossa lähes yhtä hyvä kuin vuonna 2019. Kohonneet sähkön, muun energian ja elintarvikkeiden hinnat sekä korkojen nousu vähentävät palvelujen kysyntää ensi vuonna. Tämä näkyy jo kotimaisten asiakkaiden pohjoisen matkailukeskuksiin tekemissä varauksissa.

Julkaistu kategoriassa Matkailu

EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden kuukausitulorajan nostaminen 1 600 euroon aiheuttaa suuria ongelmia matkailu- ja ravintola-alan yrityksille. Palvelujen kysynnän erittäin suuren vaihtelun takia ala tarvitsee myös osa-aikaisia työntekijöitä. Hallitus päätti korottaa 10 prosentin arvonlisäverokannan 14 prosenttiin ja alentaa oluen alkoholijuomaveroa, mutta korottaa muiden alkoholijuomien alkoholijuomaveroa. Arvonlisäverokannan korotus kohdistuu suurelta osalta matkailutuloon ja erittäin työllistäviin palveluihin. Verojen korotukset heikentävät kotimaisen matkailu- ja ravintola-alan kilpailukykyä ja kannustavat suomalaisia ulkomaanmatkailuun ja alkoholiostoihin ulkomailta. Hallitus ei sen sijaan pystynyt leikkaamaan senttiäkään viihderisteilyjen yli 250 miljoonan euron vuotuisesta valtiontuesta.  Hallitusohjelmassa on joitakin positiivisia uudistuksia myös matkailu- ja ravintola-alan kannalta. Kokonaisuutena hallitusohjelma on kuitenkin iso pettymys matkailu- ja ravintola-alalle.

Julkaistu kategoriassa Ravintolat

Luonnonvarakeskus Luke ja REINU econ Oy selvittivät MaRan toimeksiannosta matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yritysten korona-ajan tappioita ja valtion tukia yrityksille. Tutkimuksessa selvitettiin valtion maksamia suoria tukia ja lomautusjärjestelmän tuomia taloudellisia hyötyjä yrityksille. Majoitus- ja ravintolayritykset saivat valtiolta tukia yhteensä 457 miljoonaa euroa vuosina 2020 ja 2021. Lisäksi lomautusjärjestelmä pienensi yritysten palkka- ja sivukuluja MaRan arvion mukaan noin 600 miljoonaa euroa.

Julkaistu kategoriassa Trendit

Matkailuala vaatii seuraavalta hallitukselta alan toipumista ja kasvua tukevia toimia. Matkailuala on merkittävä työllistäjä ja matkailuvienti palveluviennin kolmanneksi suurin toimiala. Alalla on erinomaiset mahdollisuudet palata koronapandemiaa edeltävälle kasvu-uralle, mutta se edellyttää hallitukselta kehitystä tukevia päätöksiä.

Julkaistu kategoriassa Matkailu

Scandic Hotels Oy:n toimitusjohtaja Aki Käyhkö on valittu Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi 1.1.2021 alkaen. Käyhkö on aikaisemmin toiminut hallituksen varapuheenjohtajana. MaRan varapuheenjohtajiksi valittiin Mäntän Klubi Oy:n yrittäjä Iris Mäkinen ja Mika Tuhkanen Panimoravintola Beer Hunter’s Oy:stä. MaRan liittokokous nimitti vuoden 2021 hallituksen 5.11. Helsingissä.

Julkaistu kategoriassa Matkailu

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Työvoima

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia