Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu

Suomen Inflaatio helmikuussa 2023

 

8,8% (+0,8%) 

 

Kuluttajien hintaindeksi helmikuussa 2023

118,37
Vuosimuutos 7,9%, kuukausimuutos 0,6%

Ravintolat ja hotellit

124,05
Vuosimuutos 8,4%, kuukausimuutos 1,1%

 

Space
Space
Space
Matkailualan uutisia

Työntekijämäärä nousi joulukuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 0,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Toimialoista vahvimmin kehittyivät henkilöstövuokraus, viestintä- ja tietotekniikka sekä teollisuus. Rakentaminen sekä kuljetuksen ja kaupan alat olivat laskussa. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä nousi eniten Etelä-Suomessa, kun laskua tuli ainoastaan Itä-Suomessa.

Matkailuala vaatii seuraavalta hallitukselta alan toipumista ja kasvua tukevia toimia. Matkailuala on merkittävä työllistäjä ja matkailuvienti palveluviennin kolmanneksi suurin toimiala. Alalla on erinomaiset mahdollisuudet palata koronapandemiaa edeltävälle kasvu-uralle, mutta se edellyttää hallitukselta kehitystä tukevia päätöksiä.

Rakentamisen palveluyhtiö Fira modernisoi Helsingin Kruununhaassa neljä historiallista arvokiinteistöä hotellikokonaisuudeksi. Hankkeen tilaajana toimii rahastoyhtiö Samla Capital Oy ja kohde valmistuu vaiheittain vuosien 2023 ja 2024 aikana.

Ensi joulukuussa Helsingin hotellitarjontaan tulee uusi merkittävä lisä, kun The Hotel Maria avautuu 15.12.2023. The Hotel Maria määrittää pohjoismaisen vieraanvaraisuuden ja modernin luksushotellikokemuksen täysin uudelle tasolle. Hotellin vaatimasta investoinnista vastaa Samla Capitalin hallinnoima Samla Hotels -rahasto (SC Hotels I Ky).

keskiviikko, 04 tammikuu 2023 10:39

Lahden Holman uusi McDonald’s-ravintola aukeaa 2.1

Kirjoittanut

Lahden Holman kaupunginosan uusi Mäkkäri aukeaa maanantaina 2.1.2023 kello 10. 

Korona-aika on jäämässä taakse Suomen kansallismuseon museoissa ja linnoissa. Seurasaaressa, Kansallismuseossa, Tamminiemessä, Hvitträskissä, mutta myös Louhisaaren kartanomuseossa, Hämeen linnassa ja Vankilassa kävijämäärien osalta on palattu koronaa edeltävälle tasolle. Suomen kansallismuseon kahdeksassa museossa ja kahdessa linnassa vieraili vuoden 2022 aikana yhteensä 596 326 kävijää. Edellisvuoteen verrattuna kasvu on merkittävä, yli 178 000 kävijää.

Sivu 10 / 107

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Liikenneuutisia

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia