Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu
Matkailualan uutisia

Kotipizza Groupin kehittämän ja kansainvälisille markkinoille suunnatun No Pizza -ravintolakonseptin pilottiravintola avautui Citycenter-kauppakeskuksessa Helsingissä. No Pizza -konseptin ytimessä ovat sourdough-pohjaiset pizzat ja uudenlainen ravintolaympäristö.

Ensimmäinen No Pizza -ravintola avattiin tiistaina 19.6. Helsingin keskustassa sijaitsevan Citycenter-kauppakeskuksen toiseen kerrokseen. Tunnelmaa No Pizzassa luovat viihtyisä sisustus, räätälöity musiikki ja kansainvälinen tiimi. Iltaisin se toimii baarina.

Syksyllä 2017 käynnistyneen Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneen uudistus etenee hyvää vauhtia. Hotelli avataan helmikuun puolessavälissä 2019 ja huoneet ovat nyt varattavissa.

- Hotelli uudistetaan 1920-luvun tunnelmaa kunnioittaen. Rakennuksen julkisivu saa terrakotan ja keltaisen sävyjä, jotka ovat tuolle aikakaudelle tyypillisiä. Lisäksi pylväskoristeet näkyvät kauniisti ikkunoiden alla julkisivussa. Myös sisäänkäynti palautetaan alkuperäiselle paikalleen Humalistonkadulle. Hotellin sisällä näkyy 1920-luvun tyyli marmoriportaikkoineen, pylväineen ja puisine ikkunan pielineen, hotellinjohtaja Sanna-Liisa Byskata kertoo.

lauantai, 09 kesäkuu 2018 11:41

Helsingin ytimeen rakennetaan uusi tieteen ja talouden kortteli

Kirjoittanut

HYY Yhtymää ja sen Lyyra-hanketta esitetään Kallion virastotalojen tonttikilpailun voittajaksi. Lyyra loisi Hakaniemen ja Kallion keskelle kansainvälisesti houkuttelevan tieteen ja yritysten kohtaamispaikan. Lopullisen päätöksen voittajasta tekee Helsingin kaupunginvaltuusto.

Hakaniemen ja Kallion alue on toistaiseksi saanut odottaa vuoroaan, kun uutta Helsinkiä on rakennettu. Kallion virastotalojen tontinluovutuskilpailulla kaupunki hakee alueelle uutta elämää. Käytännössä tämä tarkoittaa uusia rakennuksia ja palveluita Porthaninkadun, Siltasaarenkadun ja Kolmannen linjan kulmaan, osoitteisiin Siltasaarenkatu 13 ja Toinen linja 7.

tiistai, 29 touko 2018 06:04

Book & Order mullistaa ravintolavaraukset

Kirjoittanut

Book & Order on uudenlainen ravintolan nettivarauspalvelu, josta hyötyvät sekä asiakas että ravintola. Toukokuun viimeisenä päivänä avautuvan palvelun ydin on paremman ravintolaelämyksen tarjoaminen ja ravintolan toiminnan sujuvoittaminen.

perjantai, 13 huhtikuu 2018 13:37

Restamax ja Royal Ravintolat yhdistyvät

Kirjoittanut

 – Yksi Pohjoismaiden suurimmista ravintolakonserneista syntyy

Restamax Oyj (”Restamax”) sekä Intera Fund II Ky (”Intera”) ja muut RR Holding Oy:n osakkeenomistajat ovat allekirjoittaneet kauppasopimuksen 11.4.2018, jonka myötä Restamax ostaa koko RR Holding Oy:n (”Royal Ravintolat”) osakekannan, ja samalla Royal Ravintoloiden omistajat ja avainhenkilöt tekevät sijoituksen Restamaxiin. Kaupan toteutus on ehdollinen Restamaxin yhtiökokouksen päätöksille osakeannista sekä käteiskauppahinnan rahoituksen järjestämiselle.

Yritykset voivat vaikuttaa kannattavuuteen

Matkailu on kasvanut Suomessa viime vuosina. Kasvusta huolimatta alan kannattavuus on haastavaa monista syistä.

Yksittäinen yritys ei pysty muuttamaan alan kannattavuuteen merkittävästi vaikuttavia asioita, kuten työvoimalakia tai ravintola-alan määräyksiä. Usein alalla keskitytään kulujen seuraamiseen ja niiden leikkaamiseen, joilla toki on vaikutusta tuottavuuteen.

Vähemmän huomiota on saanut se, miten kannattavuutta voisi parantaa suuntaamalla ”katseen ylös” eli liikevaihdon kasvattamiseen. Tuottojohtaminen (revenue management) matkailualalla, jossa myydään aikaperusteisia palveluita, joita ei voida varastoida, vaatii reaaliaikaisen kysynnän ennustamista ruohonjuuritasolla sekä tuotteen hinnan ja saatavuuden optimointia eli asiakkaan hintajouston ja palvelun kulurakenteen ymmärtämistä. Lisäksi olennaisia työkaluja ovat mm. jakelukanavien hallinta sekä myynti- ja markkinointikampanjoiden ajoittaminen oikein.

Hotelliuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Liikenneuutisia

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia

  • Nuuksio Lakeland tarjoaa kestäviä luontoelämyksiä
    Nuuksio Lakeland tarjoaa kestäviä luontoelämyksiä Nuuksio Lakeland -yritysverkosto luo Nuuksion järviylängölle elämyksellisiä matkailukokemuksia. Seitsemän matkailuyrityksen yhteinen hanke on keskittynyt kehittämään alueen yritysten välistä yhteistyötä sekä palvelutarjontaa.
    Aktiviteetit
  • 30-vuotias Kolin kansallispuisto on suositumpi kuin koskaan
    30-vuotias Kolin kansallispuisto on suositumpi kuin koskaan Kolin kansallispuisto täyttää tulevana viikonloppuna 30 vuotta. Viime vuonna Kolin kansallispuistossa tehtiin käyntimääräennätys yli 236 000 käyntiä. Luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutukset ovat yksi syy kansallispuistojen suosion nousuun. Suojelualueiden hyödyntäminen matkailussa on mahdollista, kun se sovitetaan yhteen suojelutavoitteiden kanssa.
    Aktiviteetit
  • Kotimaiset elämyspalvelut kiinnostavat korona-aikana
    Kotimaiset elämyspalvelut kiinnostavat korona-aikana Villi Pohjola ja Lomarengas selvittivät suomalaisten matkailijoiden suhtautumista kotimaan elämyspalveluihin. Vastaajista 49 % kertoi olevansa kiinnostunut maksullisista elämyspalveluista lomansa aikana Suomessa. Halutuimmiksi tuotteiksi nousivat huskyajelut, vierailut huskytiloilla sekä välinevuokraus.
    Aktiviteetit