Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt 8.2.2023 tarjouskilpailun kahdesta kiinteistöstä Otaniemessä. Kiinteistöt muodostavat suuren kehitettävän kokonaisuuden Kivimiehen alueella, jossa on vireillä asemakaavan muutos.
Matkustajaliikenne ei vieläkään täysin palautunut pandemiaa edeltävälle tasolle. vaikka Helsingin Satama Oy:n linjaliikenteen matkustajamäärä kaksinkertaistui vuodesta 2021.
Hiihtolomakausi on perinteisesti yöjunamatkustuksen parasta sesonkiaikaa, ja tänä vuonna yöjunamatkojen ja autopaikkojen kysyntä on kasvanut entisestään viime vuodesta. Suosituimmat päivät on jo myyty lähes loppuun, mutta niiden ulkopuolella on yhä hyvin tilaa myös varsin edullisin hinnoin, sillä junaliput myydään verovapaasti aina huhtikuun loppuun saakka.
Ulkomaalaisten varaukset tulevat nyt erityisesti Keski-Euroopasta. Kotimaisten asiakkaiden hiihtolomavarauksia on vähemmän kuin viime vuonna.
VertaaEnsin uusi vuoden 2023 tammikuussa viime vuonna tehdyn selvityksen Suomen isoimpien verkkokauppojen maksutavoista. Vertailussa olivat samat verkkokaupat tavoitteena selvittää kuinka paljon maksutavoissa on tapahtunut muutoksia viime vuoteen verrattuna.
Selvityksen keskeisimmät huomiot:
Vuonna 2024 avautuu täysin uusi hotellisiipi, kesäksi 2023 uudistuvat karjalaiskylän huoneet. Nurmeksessa sijaitsevan kylpylähotelli Break Sokos Hotel Bomban yhteyteen aletaan keväällä rakentaa odotettua laajennusosaa järvinäköalahuoneineen.
© 2023 travelnews.fi