Oulun alueen yhteistyö matkailun saralla kehittyy entisestään, kun Lumijoki liittyi mukaan Pohjolan rengastien matkailureitistöön. Lumijoki tunnetaan muun muassa merellisestä Varjakasta sekä Lakeuden valtakunnallisesti arvokkaasta peltomaisemastaan.
Kokeneet ravintoloitsijat Teemu Aura, Riku Stenros, Maiju Åstedt ja Janne Ahola avaavat toukokuussa uuden ravintolan Bulevardille. Ravintola on kumarrus ranskalaisen keittiön saloihin ja ruokalistalta löytyy paljon ranskalaisia klassikoita, mutta Auramaiseen tapaan myös rohkeampia ja revittelevämpiä annoksia. Yrittäjien tavoitteena on tarjota asiakkaille unohtumattomia makuelämyksiä ja pitkiä viihtyisiä iltoja.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ravintolaliiketoiminnan perustamisesta tulee 7. syyskuuta kuluneeksi 70 vuotta. Nykyään UniCafe on yksi Suomen merkittävimmistä opiskelijaravintolaketjuista, ja se tunnetaan erityisesti kannanotoistaan kestävän kehityksen puolesta.
TUI on lanseerannut uuden hotellivarausjärjestelmän, jonka kautta suomalaiset matkailijat pääsevät varaamaan tuhansia hotelleja ympäri maailman. Lanseerauksen myötä TUI ottaa seuraavan askeleen laajentaessaan valikoimaansa perinteisten lomapakettien rinnalla.
Lappi on vientivetoinen maakunta, jossa potentiaalisilla vientiyrityksillä on merkittäviä kasvuhaluja. Haasteina kansainvälisen viennin tiellä ovat yleinen taloustilanne ja työvoiman saatavuus. Kansainvälisen matkailun vientiarvon arvioidaan olevan jopa 520 miljoonaa euroa.
Verohallinto aloittaa kevään aikana satojen ruokaravintoloiden verovalvonnan. Verohallinto kohdistaa verotarkastukset ja muut valvontatoimet pääasiassa pieniin ja keskisuuriin pizzerioihin ja kebab-ravintoloihin. Valvonta kestää vuoden 2024 loppuun.
© 2023 travelnews.fi