Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu

Näytetään nimikkeet avainsanan mukaan: Majoitustrendit

Ajantasaisen tiedon merkitys matkailualalla on korostunut vuoden 2020 aikana. Matkailun kysyntä on hajautunut Suomessa epätasaisesti liikematkustuksen ja kansainvälisten asiakkaiden puuttuessa. Pandemiatilanteen, alan rajoitusten ja asiakkaiden ostotottumuksien muutokset tuovat jatkuvia haasteita matkailualanyritysten asiakashallintaan ja ennakointikykyyn.

Julkaistu kategoriassa Matkailu
perjantai, 27 maaliskuu 2020 08:05

Kysynnän äkillinen romahtaminen sulkee hotelleja

Hotelliketjut ja yksittäiset toimijat ovat ilmoittaneet sopeutustoimista äkkinäisesti muuttuneen markkinatilanteen vuoksi. Suomen hallituksen antaman poikkeustilailmoituksen sekä muiden maiden vastaamien toimien jälkeen kysyntä on romahtanut lähes kokonaan.

Julkaistu kategoriassa Trendit

Suomen sympaattisimpana musiikkitapahtumana tunnettu Pyhä Unplugged juhlii kaksikymppisiään tulevana viikonloppuna 2.-4. elokuuta. Vuonna 1998 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma sai alkunsa, kun silloinen Pyhätunturin paikallisjohtaja Heikki Roiha soitti Mato Valtoselle kesällä 1997 ja pyysi häntä käymään tunturiin todeten: ”Nyt pitää keksiä jotakin”.

Roiha vei Valtosen Aittakuruun Ulla Laineen ja Tapio Uusitalon kanssa. Aittakurun henkeäsalpaavat maisemat ja poikkeuksellinen akustiikka lumosivat Valtosen ja loppu onkin historiaa, syntyi Lapin musiikkitapahtumien edelläkävijä, jonka taloudelliset vaikutukset ovat tänä päivänä Pyhän alueen yrityksille satojen tuhansien arvoiset.

Julkaistu kategoriassa Tapahtumat

Hotelliuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Liikenneuutisia

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia