Matkailualan uutisia alan ammattilaisille
Menu
perjantai, 24 elokuu 2018 19:56

Nykypäivän organisaatiot menestyvät johtamalla tietoa – Kokemuksia ja näkemyksiä jaetaan Johtajuussymposiumissa syyskuussa

Kirjoittanut Johtamiskorkeakoulu 
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Kasvavan datamäärän muuttaminen arvokkaaksi tiedoksi on monen organisaation menestykselle keskeinen tekijä. Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun järjestämässä, vuoden 2018 Johtajuussymposiumissa pohditaan, kuinka organisaatiot voivat kehittyä ja saavuttaa kilpailuetua tiedolla johtamisen keinoin.

Kaikille avoin tapahtuma järjestetään torstaina 6.9.2018 Tampereen yliopistossa.

Vuodesta 2012 saakka järjestetty Johtajuussymposium tarjoaa tänäkin vuonna ainutkertaisen tilaisuuden päästä ajankohtaisten johtamista koskevien kysymysten äärelle. Tapahtuma kokoaa yhteen tutkimuksen, yritysmaailman ja julkishallinnon edustajia ja on ennen kaikkea mahdollisuus kuulla arvostettujen ja alansa johtavien asiantuntijoiden puheenvuoroja onnistumisista sekä käytännön virheistä. 

Tämän vuoden Johtajuussymposium on edellisiä vuosia suurempi ja ohjelmatarjontaa löytyy entistä enemmän. Teemana on ajankohtainen ja paljon puhuttanut tiedolla johtaminen. Tapahtuman seminaarit ja paneelikeskustelut ovat kaikille avoimia ja pääosin ilmaisia. Yksi tämän vuoden odotetuimmista puhujista on kansainvälisesti arvostettu huippuasiantuntija Tom Davenport. 

Tiedolla johtamisessa on kyse strategiatason toiminnasta

Tampereen teknillisen yliopiston tietojohtamisen professori Nina Helanderin mukaan tärkeää on ymmärtää tiedon ja tietoon perustuvan päätöksenteon merkitys.

– Analytiikka on kehittynyt huimaa vauhtia ja tietoa kerätään datan muodossa suurempia määriä kuin koskaan aiemmin. Organisaatiot ja yritykset voivat hyötyä keräämästään datasta monella tapaa, kunhan dataa osataan ymmärtää ja jalostaa. Tiedosta ja tiedolla luodaan arvoa asiakkaille, omistajille, työntekijöille ja yhteiskunnalle, kertoo Helander.

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen jakaa näkemyksen siitä, että tiedolla johtaminen on organisaatioille kriittinen taito, jonka saralla olisi kuitenkin vielä opittavaa:

– Tietojohtaminen kytkeytyy organisaation kyvykkyyteen oppia uutta ja hyödyntää oppimaansa ongelmien ratkaisemiseksi. Meillä on paljon tietoa, keräämme sitä rekistereihin ja tilastoihin, mutta silti sen hyödyntäminen näkemysten, johtopäätösten ja viisauden kiteyttämisessä on kovin vajavaista.

Heinonen ja Helander osallistuvat Johtajuussymposiumin pääseminaariin ja pitävät kommenttipuheenvuoronsa Davenportin esityksen jälkeen.

Poimintoja päivän ohjelmasta:

Klo 8–10, Päätalo A1: Open Innovation Breakfast
Aamiaistilaisuuden pääpuhujana toimii innovaatioprofessori Tim Minshall Cambridgen yliopistosta. Suomalaisten organisaatioiden näkökulmaa mukaan tuo Solitan SVP Lassi Kurkijärvi.

Klo 10:15–12, Juhlasali: Analytics and Management; The Present and the Future
Pääseminaarin keynote-puhujana toimii Tom Davenport. Hänen puhettaan kommentoivat Tampereen teknillisen yliopiston tietojohtamisen professori Nina Helander ja Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Klo 12:30-13:45, Päätalo A1: Parempia tavoitteita, parempia mittareita
Aamulehden ja Johtamiskorkeakoulun ylioppilaat ry:n järjestämässä seminaarissa keskustelevat Baronan toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen, Elisan Hämeen-aluejohtaja Toni Luhti ja liikkeenjohdon neuvonantaja Esko Kilpi.

Klo 13-16, Päätalo D10b: Urheilujohtamisen muutos
Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n järjestämässä seminaarissa pohditaan urheilujohtamisen ajankohtaisia ilmiöitä Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innasen, Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaaran ja liikuntaneuvos Erkki Alajan johdolla. 

Klo 14-16, Päätalo A1: Digitalisaatio ja ekosysteemit
Business Tampereen järjestämä seminaari pureutuu digitalisaatioon muun muassa Goforen toimitusjohtaja Timur kärjen ja Ultimate.ai:n kehitysjohtaja Kaspar Lastikan kanssa.

Klo 14-16, Päätalo A4: Mutuals in the Age of Digitalization: Challenges, Opportunities and Role of Research
Keskinäisen vakuutustoiminnan kansainvälisen tason seminaarissa puhuvat muun muassa International Cooperative and Mutual Insurance Federationin toimitusjohtaja Shaun Tarbuck ja vakuutusyhtiö Turvan toimitusjohtaja Minna Metsälä.

Johtajuussymposiumia on mahdollista seurata myös Facebookissa @Johtajuussymposium sekä Twitterissä #johtajuussymposium.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Majoitusuutisia

Matkailutrendejä

Ravintolauutisia

Kokousalan uutisia

Työvoima

Liikenneuutisia

  • Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023
    Tuettujen maakuntalentojen matkustajamäärät ovat olleet kasvussa vuonna 2023 Valtion tukemien maakuntalentojen tavoitteena on ollut markkinaehtoiseen reittilentoliikenteeseen paluu koronan romahdutettua kysynnän. Palautuminen on ollut melko hidasta, ja hallitus on päättänyt tukea lentoja maaliskuuhun 2026 asti. Matkustajamäärissä on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana merkittävää kasvua, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoista. Vuonna 2023 valtion keskimääräinen tuki matkustajaa kohden on ollut…
    Matkustajaliikenne
  • Viiden maakuntakentän lentoliikenteen kilpailutus on käynnistynyt
    Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt tarjouskilpailun aikataulun mukaisen reittilentoliikenteen hankkimiseksi viiteen maakuntakeskukseen. Tuetut reitit ovat Helsingin ja Joensuun, Helsingin ja Jyväskylän, Helsingin ja Kajaanin, Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren sekä Helsingin ja Kemi-Tornion lentoasemien välillä. Lentoliikennettä hankitaan 29.4.2024–28.3.2026 väliseksi ajaksi.
    Matkustajaliikenne
  • Lentojen jatko Joensuuhun turvattu, Karjalan radan kunnostus etenee
    Pääministeri Orpon hallituksen ehdotus vuoden 2024 talousarvioksi julkaistiin eilen. Pohjois-Karjalan näkökulmasta budjettiehdotus sisältää kaksi saavutettavuutta parantavaa päätöstä.
    Matkustajaliikenne

Tapahtumauutisia

Aktiviteettiuutisia